3 Laulu.

Caesar Augustukselle.[1]

Rehellistä ja päätöksessänsä-pysyvää miestä ei saa horjumaan järkähtämättömästä mielipiteestänsä mikään säännötöntä säätäväin kansalaisten kiihko,[2] ei uhkaavan itsevaltiaan tuijotus, ei Auster,[3] tuo levottoman Hadrian[4] meren hirmuhallitsija, eikä välähyttelevän Jupiterin mahtava käsikään. Vaikka koko taivaankansi särkyisi ja raukenisi, niin säikäleet kohtaisivat häntä aivan säikähtymättä. Tällä lailla[5] puuhailtuansa, saapuivat sekä Pollux[6] että kuljeskeleva Herkules[7] taivaan kiiluviin tähtitarhoihin;[8] näiden keskelle[9] Augustus asettuu nojallensa[10] ja nauttii purpuraisella suullansa jumalain juomaa. Tämän hyveen vuoksi[11] juuri, oi isä Bakkhus,[12] ovat tiikerisi, syystä kyllä, vetäneet sinua,[13] kantaen iestä tottumattomalla niskallansa. Tämän avulla Kvirinus[14] Marsin[15] hevosilla pakeni Akheronista,[16] kun Juno[17] oli neuvotteleville jumalille myöntyen[18] lausunut näin: "Iliumin, Iliumin ovat turmiokas ja rietas tuomari[19] sekä muukalainen vaimo[20] muuttaneet muraksi, Iliumin, joka aina siitä ajoin, jolloin Laomedon petti jumalat sovitusta palkkiosta,[21] oli kansoinensa ja petollisine ruhtinainensa[22] määrätty[23] minulle ja puhtaalle[24] Minervalle.[25] Nyt ei enää korskeile haureliaan Lacaenan[26] pahanmaineinen kesti-ystävä,[27] eikä Priamuksen valapattoinen suku Hektorin voimilla masenna taistelonhimoisia Akhivilaisia;[28] myöskin meidän eripuraisuutemme[29] kautta pitkistynyt sota on asettunut. Nyt kohta tahdon minä Marsin mieliksi heittää sekä tulisen vihani että luovuttaa hänelle tuon vihattavan jälkeläiseni,[30] jonka Trojan papitar[31] synnytti. Minä annan hänen[32] astua valon asunnoihin,[33] nauttia nektarin nestettä ja luettaa jumalain rauhallisiin riveihin. Niin kauan kun avara meri myrskyää Iliumin ja Roman välillä, hallitkoot maanpakolaiset[34] onnellisesti missä maailman osassa tahansa; niin kauan kun karjalauma tepastelee Priamuksen ja Pariin hautakummulla ja pedot ilman vaaraa[35] säilyttelevät siellä sikiöitänsä, seisokoon Kapitolium komeudessansa ja kyetköön uljas Roma laatimaan lakeja masennetuille Medialaisille.[36] Peljättävänä levittäköön se[37] laajalle, aina kaukaisempiin maanääriin asti, nimeänsä; sinne, missä välinen vesi[38] eroittaa Europan Afrikasta, missä tulviva Nilus[39] kostuttelee ketoja; uljaampi olkoon se[40] halveksimaan kaivamatonta[41] kultaa ja siten[42] paremmin säilytettyä, että maa sen kätkee, kuin keräilemään sitä ihmisten käytettäväksi kädellä, joka turmelee kaikki pyhätkin paikat. Mikä ääri tahansa maailmaa rajoittaneekin, tätä tavoitelkoon se aseillansa, kärkkien katsoaksensa, missä osassa maailmaa tulet, missä pilvet ja vesisateet[43] rajusti riehuvat. Mutta sotaisille Kvinteille[44] julistan minä nämät kohtalot sillä ehdolla, ett'eivät, liiaksi isänmaansa hyvää tarkoittaen[45] ja luottaen voimaansa, tahtoisi uudestansa[46] rakentaa tuon esi-isiltänsä perinnöksi saamansa Trojan rakennuksia. Jos Trojan mahtavuus onnettomalla ajalla kohoaa entisellensä, niin raukenee se uudestansa surullisen häviön kautta, kun minä, Jupiterin puoliso ja sisar, johdan voittoisia laumoja. Jos vaikka kolmesti, Foebuksen toimesta,[47] vaskinen muuri kohoaisi, niin kolmesti pitää sen jälleen Argolaisteni[48] hävittämänä kukistuman, kolmesti pitää vankitun puolison itkemän miestänsä ja lapsiansa.[49]" — Mutta nämät seikat eivät sovi leikilliselle lyyrylleni. Mitä tarkoitatkaan, oi Musa?[50] Lakkaa noin itsekkäästi kertomasta jumalain jutelmia ja kehnoilla sävelilläsi halventamasta näin yleviä asioita!

4 Laulu.

Kalliopelle.[1]

Noh hyvä, oi ruhtinatar Kalliope![2] Astu alas taivaasta[3] ja säestä huilullasi tahi, jos mieluummin tahdot,[4] sointuvalla äänelläsi tahi lyyryllä tahi Foebuksen kitaralla, pitkäikäinen laulu! Kuuletteko, vai pettääkö minut sulo mielettömyys? Minä luulen kuulevani hänet[5] sekä[6] harhailevani pitkin pyhiä lehdikköjä,[7] joihin sekä ihanat lähteet että tuulenpuuskat puikeltavat. Minua ovat tarunomaiset kyyhkyset,[8] poikana ollessani sekä leikistä ja unesta väsyneenä, Apulian Vulturilla,[9] syntymämaani Apulian rajan ulkopuolella, peittäneet tuoreina lehdillä — suureksi ihmeeksi kaikille niille, jotka asustavat korkean Akherontian[10] pesäpaikkaa, Bantian[10] korpia ja alhaisen Forentumin[10] viljavia vainioita, että makasin mustilta käärmeiltä ja karhuilta turvallisin ruumiin, että minua, jumalain avulla[11] rotevaa lasta, verhosi pyhä laakeripuu ja tuuhea myrtti. - Teikäläisenä,[12] oi Kamenat,[13] kohoan minä Sabinilaisylängöille, tahi jos minua on miellyttänyt viileä Praeneste[14] tahi viertävä Tibur[15] tahi selkeätaivainen Baja.[16] Minua, lähdettenne ja tanssienne suosijaa, ei tuhonnut Filippistä[17] pakosalle löylytetty sotajoukkomme, ei myöskään kirottu puu, eikä Palinurus[18] sicilialaisella aallolla. Milloin vaan olette apunani, tahdon merimiehenä halusti kulkea pauhaavaa Bosporusta[19] ja maamatkailijana Assyrian[20] rannan polttavia hiedikköjä; tahdon käydä kesti-ystäville nurjamielisten Britannialaisten ja hevosverestä iloitsevien Konkanilaisten[21] luona; tahdon vaaratta käydä viinivaraisten Gelonien[22] luona ja Skythalais-joella.[23] — Te virkistätte jaloa Caesaria pierialaisessa luolassa,[24] kun hän on majoittanut kaupunkeihin sotapalveluksesta uupuneet laumansa ja koettaa lopettaa vaivansa. Te sekä annatte hänelle lempeää neuvoa että iloitsette jo antamastanne, oi vienot olennot! — Me tiedämme, miten jumalattomat Titanit[25] ja heidän kauhean laumansa on isketyllä salamallansa tuhonnut se,[26] joka hallitsee muokkaamatonta maata ja myrskyisää mertä sekä yksin kohtuullisella valtikallansa ohjaa kaupunkeja ja kolkkoja valtakuntia,[27] jumalia ja kuolevaisten laumoja. Suuren pelon olivat vaikuttaneet Jupiterissa tuo raaka, käsivarsihinsa luottava nuoriso[28] ja nuot veljekset,[29] jotka puuhailivat sälyttää Pelionin[30] Olympokselle.[31] Mutta mitä voisi Tyfoeus,[32] mitä voimakas Mimas,[33] mitä tuo uhkaavassa asennossa oleva Porfyrion,[34] mitä Rhoetus[35] ja mitä tuo hurja, juurinensa kiskottuja puunrunkoja ympärillensä paiskeleva Enkeladus[36] — mitä todellakin nämä kaikki voisivat raivotessansa Pallaan[37] jymisevää kilpeä vastaan? Täällä seisoi saaliinhimoinen Vulkanus;[38] täällä herratar Juno[39] ja tuo, joka ei koskaan aijo heittää jousta olaltansa; tuo, joka puhtaalla Kastilian[40] kasteella kostuttaa hajalliset hapsensa, joka hallitsee Lykian[41] orjantappuristoja ja syntymämaansa metsiä,[42] tuo delolainen ja pataralainen[43] Apollo. — Voima ilman viisautta vaipuu omalla painollansa; maltillista voimaa auttavat itse jumalatkin edistymään; samat taas vihaavat noita kaikellaista vääryyttä mielessänsä mietiskeleviä Väkivaltoja.[44] Minun mietteiteni todistuksena ovat satakäsinen Gyas[45] ja tuo tunnettu neitseellisen Dianan[46] kiusaaja Orion,[47] jonka masensi neitseen oma nuoli. Omain hirviöittensä hartioille syöksyneenä, suree ja valittaa Maa[48] niitä sikiöitä, jotka salama on saattanut kalmakkaasen Orkukseen;[49] nopea tuli ei ole kuluttanut sen selkään sälytettyä Aetnaa; lintu ei jätä hillitsemättömän Tityoksen[50] maksaa, tuo lintu, joka on määrätty konnan kostajaksi; kolmesataa kahletta taas pitää kytkössänsä ihailija Pirithousta.[51]

5 Laulu.

Caesar Augustuksen kunniaksi.[1]

Taivaassa, siihen vakuutukseen olemme tulleet, hallitsee jyrisevä Jupiter;[2] mahtavana[3] jumalana[4] pidetään myöskin Augustusta, laskettuansa valtamme alaisiksi Britannialaiset ja peljättävät Parthialaiset.[5] — Tokkohan on mahdollista, että Krassuksen sotilas on elänyt häpeällisissä aviopuuhissa[6] muukalaisen vaimon yhteydessä ja että sekä Marsilainen että Apulialainen[7] — voi senaattia, voi tapain turmiota! — muistamatta kilpeänsä, nimeänsä,[8] pukuansa ja ikuista Vestaa,[9] kun Jupiter[10] ja Roman kaupunki vielä olivat loukkaamatta, ovat harmaantuneet muukalaisappien alueilla,[11] Median kuninkaan[12] hallitessa? — Tätä oli varonut Reguluksen[13] ennalta-arvaava henki, hänen, joka ei hyväksynyt häpeällisiä ehtoja, eikä esimerkkiä, joka viivytti tuhon tuleviin aikoihin, jollei nimittäin vangittu nuoriso säälimättä menehtyisi. "Minä olen nähnyt",[14] sanoi hän, "sota-lippumme ripustetuiksi Punilaisten temppeleihin ja aseet riistetyiksi sotilailtamme ilman miesmurhaa; minä olen nähnyt kansalaisten kädet pannuiksi ristiin vapaan selän taakse ja portit[15] sulkematta sekä noita sotamme jaloissa hävinneitä vainioita jälleen viljeltävän.[16] Varmaankin tuo kullalla[17] vapaaksi lunastettu sotilas on urhollisempana palaava kotiin?! Te lisäätte häpeään tappion. Eihän purpuralla punattu villa saa enää takaisin kadotettua väriänsä; eikä tosi hyve, kun se kerran on haihtunut, tahdo enää palata kehnontuneimpiin. Jos emähirvi, tuskin selvittyänsä tiheästä verkosta, alkaa taistella,[18] silloin on oleva urhollinen sekin, joka on antautunut valapatoille vihollisille; silloin on uudessa taistelussa kukistava Punilaiset se, joka arkamaisesti kavahti kahleita selkänsä taakse sidotuilla käsillänsä ja pelkäsi kuolemaa. Tällainen, tietämättä, miten hänen pitäisi elämänsä säilyttää, sekoitti rauhan sotaan. Oi häpeää! Oi sinua, Karthago, joka kohoat Italian häpeällisille raunioille!"[19] - Hänen[20] sanotaan, kuten kansalaisoikeutensa menettäneen, työntäneen luotansa kainon, syleilevän puolisonsa ja pienet lapsensa sekä tuimasti luoneen miehekkään silmäyksensä maahan, kunnes hän nerokkaasti rohkaisisi nuot horjuvaiset Isät[21] neuvolla, jommoista ei milloinkaan muulloin ole annettu, sekä oivana maanpakolaisena kiitäisi surevien ystäviensä keskuudesta. Mutta kaiketikin tiesi hän, mitä muukalainen rääkkääjä mieli tehdä hänelle;[22] kuitenkin hän samalla lailla raivasi itsellensä tien keskitse vastustelevien ystäviensä ja paluumatkaansa estelevän kansan, kuin jos hän, riidan ratkaistua,[23] jättäisi turvattiensa pitkäveteiset asiat siksensä, kiiruhtaaksensa Venafrumin[24] alueelle tahi lakedaemonilaiseen Tarentumiin.[25]

6 Laulu.