Telefukselle.[1]
Paljonko lienee[2] Inakhuksen[3] ja Kodruksen[4] väliä, hänen, joka ei kauhistunut kuolla isänmaansa puolesta; sekä Aeakuksen suvusta[5] ja pyhän Iliumin juurella[6] tapahtuneista taisteluista, näistä kaikista sinä kerrot; mutta millä hinnalla ostamme astian Khioksen[7] viiniä, kuka kuumentaa vettä tulella,[8] kenen suojaan[9] ja millä hetkellä pääsen tuosta peligniläisestä[10] pakkasesta, näistä kaikista sinä et hiisku sanaakaan. — Oi poika! Tarjoa nopeasti uudenkuun, tarjoa sydänyön, tarjoa auguri[11] Murenan menestykseksi! Maljat sekoitettakoon kolmeen tahi yhdeksään asianmukaiseen[12] mittaan. Runoilija, joka rakastaa Musain[13] erilaista lukua,[14] anoo innostuksissansa kolme kertaa kolme mittaa; kolmea[15] enempää kieltää tuo riitoja-kaihtava, alastomista sisaristansa eroittamaton Gratia[16] koskettamasta. Minua huvittaa mellastaa: miksi berekyntilaisen[17] huilun säveleet hidastelevat? Miksi paimenpilli ynnä lyyry riippuvat ääntelemättä? Minä vihaan kitsaita käsiä: siraittele[18] ruusunkukkia! Kateena kuunelkoon Lykus mieletöntä meluamme, samoin tuo vanhalle Lykukselle vallan soveltumaton naapurittaremme![19] Sinun, joka loistat tuuheilta kiharoiltasi ja olet Vesperin[20] kaltainen, sinun perääsi, oi Telefus, pyörii mieskuntainen Rhode; minua taas kalvaa aikava rakkaus omaan Glykeraani.[21]
20 Laulu.
Pyrrhukselle.[1]
Oi Pyrrhus! Etkö näe, millaisella vaaralla koskettelet[2] gaetulilaisen emäjalopeuran[3] penttuja? Ennen pitkää olet sinä pelkurin rosvon tavoin pakeneva kovia taisteluja, kun hän[4] syöksyy vastustelevain nuorukaislaumain[5] keskitse, perien kaunista Nearkhustansa: tulinen taistelu,[6] tokkopa suurempi saalis sattuu sinun vai hänen osallensa! Sillä välin, kun otat esille[7] nopeat nuolesi ja tämä teroittaa hirveät hampaansa, sanotaan riidanratkaisijan[8] polkeneen paljasten käpäläinsä alle palmun ja vienossa tuulenhengessä virkistävän lemahtavain kiharainsa[9] verhoamia hartioitansa, ollen yhtä ihana kuin Nireus[10] tahi se, joka ryöstettiin vesirikkaalta Idalta.[11]
21 Laulu.
Viini-astialle.[1]
Oi uskollinen viini-astiani! Sinä, joka olet ilmaantunut maailmaan samaan aikaan, kuin minäkin, Manliuksen konsulina ollessa;[2] sinä tuot[3] seurassasi joko valituksia tahi leikkipuheita tahi riitaa tahi mieletöntä rakkautta tahi keveää unta, ja mikä nimi tahansa lieneekin[4] tuolla oivalla Massikus-viinillä,[5] sen säilytät sinä, joka ansaitset ilmaistaa[6] ilopäivänä; astuppa alas,[7] kun Korvinus[8] käskee tuomaan esille lauheampaa viiniä! Hänpä ei jyreänä halveksi sinua, vaikka hän onkin varustettu Sokrateen puhelahjoilla.[9] Myöskin vanhan Katon[10] urheuden sanotaan usein kiihtyneen viininmehusta. — Sinä tavallisesti saatat hienoa pinnistystä kovaankin mielenlaatuun; sinä ilmaiset viisasten huolet ja salaiset tuumat tuolle leikilliselle Lyaeukselle;[11] sinä saatat toivoa ja voimia surullisiin sydämiin jälleen ja kohotat sarven[12] köyhälle, joka sinun seurassasi[13] ei kauhistu närkästyttäviä kuningasruunuja,[14] eikä sotilasten aseita. — Sinua sekä Liber[15] että Venus,[16] jos hän iloisena lähestyy, ynnä nuot solmua irroittamaan hitaat Gnatiat[17] ja palavat lamput viivyttävät aina siihen asti, kunnes Foebus[18] palaa ja karkoittaa tähdet.
22 Laulu.
Dianalle.[1]