26 Laulu.
Venukselle.[1]
Äskettäin elin vielä tyttöjen mielen mukaan ja tein sotapalvelusta suurella kunnialla:[2] nyt ovat tällä seinällä,[3] joka verhoaa merestä-syntyneen Venuksen vasenta kylkeä,[4] riippuvat aseeni ja tuo sodassa-palvellut lyyryni. Tänne, tänne tuokaa loistavat tulisoitot ja kanget[6] sekä nuot suljettuja ovia uhkaavat joutset![7] Oi jumalatar! Sinä, joka hallitset onnellista[8] Kyprusta[9] ja sithonilaisesta[10] lumesta vapaata Memfistä,[11] sinä, oi kuninkatar, iske kerran kohoitetulla piiskallasi röyhkeää Khloëta![12]
27 Laulu.
Galatealle.[1]
Jumalattomia johtakoot tuon ääntelevän parra-linnun[2] ennustus ja kohtuinen koira tahi Lanuviumin[3] maalta juosta löllöttävä, harmaankellertävä naarttususi ja tiine kettu! Käärme keskeyttäköön taas heidän aletun matkansa, jos se nimittäin, nuolen nopeudella, viteesen[4] on säikähyttänyt hevoset![5] Minä, ennalta-arvaava ennustaja, tahdon rukouksellani manailla hänen nähtäväksensä, jonka etua huolehdin, auringon noususta[6] koikkuvan[7] korpin, ennenkun tuo uhkaavia sateita ennustava lintu[8] laskeuu jälleen rauhallisille lätäköille. Oi Galatea! Ole onnellinen, missä vaan mieluummin tahdot, ja elä, muistaen aina minua! Älköön tuo onnettomuutta-ennustava[9] tikka tahi ympärinsä-lentelevä varis kieltäkö sinua kulkemasta! — Sinä näet toki, millaisella myrskyllä Orion[10] kiiruhtaa laskemaan. Minä itse olen oppinut tuntemaan, mitä Hadrian meren musta lahti merkitsee[11] ja mitä selkeä Japyx[12] vehkeilee. Vihollistemme vaimot ja lapset oppikoot tuntemaan nousevan Austerin[13] sokeita liikkeitä ja synkän meren riehuntaa sekä aaltojen pieksennästä täriseviä rantoja! — Siten Europekin[14] uskoi lumivalkean ruumiinsa petolliselle härälle ja rohkeasti vaaleni pedoista-kihisevää mertä ja ympäröiviä petoksia. Hänpä vielä äskettäin niityillä kukkia poimiessansa ja Nymfeille[15] luvattua seppelettä sitoessansa, kirkkaana tähti-yönä, ei nähnyt muuta, kuin tähtiä[16] ja aaltoja. Kun hän vihdoin oli saapunut tuohon sadasta kaupungista mahtavaan Kretaan,[17] lausui hän: "Oi isäni! Voi tyttären menetettyä[18] nimeä! Voi raivon valtaamaa lapsenrakkautta! Mistä ja mihin olen tullut? Yksi kuolema on liian helppo[19] neidon rikokseen katsoen! Valveillaniko valitan häpeällistä rikostani, vai pilkkaako minua viatonta haahmu, joka, paetessansa norsunluuportista,[20] tuottaa unta? Oliko parempi kulkea pitkin laveita laineita, vai poimia vereksiä kukkia? Jospa nyt joku antaisi minun, joka olen vihoissani, käsiini sen häpeällisen härän, niin koettaisin miekalla silpoa ja murskata tuon äsken niin kovin rakkaan hirviön sarvet. Häpeällä jätin isäin Penatit,[21] häpeällä viivytän Orkusta![22] Oi jospa jumalista sinä, joka kuulet tämän, sallisit minun alastonna harhailla jalopeurain keskellä! Ennenkun häpeällinen laihuus anastaa kauniit poskeni ja elonmehu häviää nuoresta saaliista,[23] tahdon, vieläkin pulskana, syöttää tiikerejä. 'Kurja Europe!' ahdistaa etäällä-oleva isäni, 'miksi viivyt kuolemasta? Sinä voit tuolla vyöllä, joka onneksi[24] on seurannut sinua, tässä saarnipuussa riippuen hirttäytyä[25] tahi jos sinua viehättävät kallionkatkelmat ja nuot kuolemaa varten terävät[26] kivimöhkäleet; noh hyvä, uskon nopean myrskytuulen haltuun, joll'et mieluummin tahdo[27] ryhtyä emännän tehtävään, vaikka oletkin kuninkaallista perua, sekä jalkavaimona heittäytyä muukalaisen herrattaren huostaan.'" — Kun hän parhaillansa näin vaikeroitsi, lähestyi häntä Venus, viekkaasti nauraen, sekä hänen poikansa,[28] jännittämättömin joutsin. Heti, kun oli kyllin ilveillyt,[29] sanoi hän: "Karta vihaa ja tulista toraa, kun tuo vihaamasi härkä antaa jälleen[30] sarvensa katkottaviksi. Sinä et ymmärrä olevasi[31] voittamattoman Jupiterin puoliso; lakkaa nyyskyttämästä, opi oikein käyttämään suurta onneasi! Puoli maailmaa[32] on saava nimesi."
28 Laulu.
Lydelle.[1]
Mitä mieluummin tahtoisin tehdä Neptunuksen juhlapäivänä?[2] Tuoppa nopeasti esille, oi Lyde, säilyttämääsi Caekubus-viiniä[3] ja käytä väkivaltaa lujaa järkevyyttäsi vastaan![4] Sinä näet puolipäivän olevan illastumaisillansa ja kuitenkin, ikäänkuin katoava päivä seisahtuisi, vitkastelet noutaa varastohuoneesta[5] kaksikorva-astian, joka on ollut talletettuna aina konsuli Bibuluksen[6] ajoista asti. Me olemme vuorotellen[7] laulavat Neptunuksesta ja vihreäkiharaisista Nereideistä;[8] sinä taas olet käyrällä lyyrylläsi ylistelevä Latonaa[9] ja nopean Kynthian[10] nuolia sekä laulusi lopulla[11] myöskin tuota, joka hallitsee Knidusta[12] ja kimaltelevia Kykladeja[13] ja joka joutsenvaljakoilla ajaa Pafuksessa.[14] Myöskin Yötä[15] ylistellään asianmukaisella laululla.
29 Laulu.