(Kaataa itselleen toisen pikarin.) Terveydeksesi, viimeinen kreivi.
MIES.
Sinä loukkaat minua joka sanallasi. Näyttää kuin koettelisit, voitko tehdä minut orjaksesi riemujuhlasi päiväksi. Lakkaa, sillä minä en voi palkita hyvyyttäsi. Minun sanani suojelus turvaa sinut.
PANKRATIUS.
Pyhä kunnia, ritarillinen kunnia on astunut näyttämölle, tuo lakastunut rääsy ihmiskunnan lipussa. Oh, minä tunnen sinut, käsitän sinut perinpohjin. Sinä olet elämää täynnä, mutta liityt kuoleviin, sillä tahdot vielä uskoa kasteihin, mummon mummojen luihin, sanoihin isänmaa ja sensemmoisiin. Mutta sielusi sisimmässä tiedät itse, että veljiäsi kohtaa rangaistus ja rangaistuksen jälkeen unhotus.
MIES.
Ja sinuako ja joukkoasi taas jokin muu?
PANKRATIUS.
Voitto ja elämä. Tunnen vain yhden oikeuden ja sen edessä taivutan niskani, sillä oikeuden voimalla maailma kiitää yhä korkeammille radoille. Se oikeus on teidän turmionne ja huutaa nyt minun huulteni kautta:
»Koukkuselät, madon syömät, juoman ja ruuan täyttämät, antakaa tietä nuorille, nälkää nähneille ja voimakkaille.»