Sen voiman, joka voi maailman uudistaa, on Krasinski symbolisoinut siinä näyssä, jonka epäilyksen valtaama Pankratius näkee: kuin Kristuksen tulemisen hetkenä häämöittää hänelle autioituneen maailman yllä ristiinnaulitun kuva, jonka silmäin loistoa hän ei kestä. Hän kuolee huutaen ne sanat, jotka tarinan mukaan huusi kuollessaan kristinuskon rehellinen vihamies Julianus Apostata: »Voitit, galilealainen!» Ja se huuto merkitsee sitä, ettei veljesmurhat ja taistelut aineellisista eduista, vaan rakkaus yksin voi saattaa ihmiskuntaa todelliseen onneen ja vapauteen. Tosin tämä loppu tulee »Ei-jumalaisessa komediassa» hiukan odottamatta, ilman taiteellista valmistelua ja psykologista perustelua. Mutta se on sittenkin paras mahdollinen ja Krasinskille erikoisen luonteenomainen.
»Ei-jumalaisen komedian» suuruus ja traagillinen syvyys on juuri siinä, ettei kummallakaan taistelevista ole pelastavaa periaatetta puolellaan. Runoilija ikäänkuin seisoo hajoavan maailman yllä ja tuomitsee sitä puolueettomasti ja intohimottomasti, mutta ei rakkaudettomasti.
En käy tässä syvemmin analysoimaan tämän teoksen taiteellista vaikutusta, vaan jätän sen lukijan oman vaiston varaan. Sanon vain, että teoksen vaikutusvoima ei ole vähääkään vähentynyt siitä, mikä se oli teoksen kirjoittamishetkenä, 75 vuotta sitten.
* * * * *
Krasinskin myöhemmästä elämästä ja tuotannosta mainitsen tässä vain päätapaukset.
Talvella 1833—1834 hän oleskeli taas Roomassa ja seuraavana vuonna hän kirjoitti toisen merkkiteoksensa, niinikään näytelmämuotoisen proosarunoelman, »Iridionin», jonka tapahtumapaikkana on Rooma. Siinä hän käsittelee kysymystä kansallisvihasta. Iridion, näytelmän sankari, omistaa sille elämänsä ja — hukkaa sen. Kreikkalaisen ja germanittaren poikana tahtoo hän hävittää Rooman, kostaa isänmaansa häviön, mutta joutuu keinoinaan käyttämänsä vihan ja pahuuden uhriksi. Mutta näytelmään liitetyssä epilogissa antaa sovitusta kaipaava runoilija taaskin ristin — rakkauden ja pyhityksen symbolin — voittaa.
Enkeli ja pahahenki taistelevat Iridionista. — Kuolematon vihamieheni, hän on minun, hän on elänyt kostossa, hän on vihannut Roomaa, — sanoo pahahenki.
— Hän on minun, — sanoo enkeli — sillä hän on rakastanut Kreikkaansa.
Ja enkeli lähettää hänet Puolaan, »hautojen ja ristien maahan», kieltäymyksessä, marttyriudessa ja rakkauden töissä hakemaan sovitusta erhetyksilleen.
1830-luvun lopulla Krasinski kiintyi Hegelin filosofiaan. Hänen tuotantonsa kävi sen jälkeen yhä symbolistisemmaksi. »Kolmessa ajatuksessa» tuntuu jo suuri slaavilaisuuden ihannoima ja »Aamunsarastuksessa», joka ilmestyi v:na 1843, on se kehittynyt oman kansallisuuden sairaalloiseksi jumaloimiseksi, »messianismiksi». Puola on hänen mielestään marttyri kansojen joukossa, ja sen marttyrius on kirkastava kansoille uuden ajan suuren aatteen: kansainvälisten suhteitten kristillistymisen, politikan sulautumisen uskontoon.