Hän on heidän vimmansa, heidän rakkautensa, heidän sielujensa ja innostuksensa valtias: hän lupaa heille leipää ja ansiota. Huudot kajahtivat ilmoille, vyöryivät ja raikuivat joka haaralle. — »Eläköön Pankratius!… leipää meille, leipää, leipää!» Ja pöytää vasten puhujan jalkojen juureen nojautuu puhujan ystävä, kenties toveri tahi palvelija.
* * * * *
Itämaiset mustat silmät, pitkien ripsien varjostamat, riippuvat olkapäät, väärät jalat, ruumis viallisesti sivulle kallistunut. Jotain hekumallista, jotain ilkeätä on hänen huulillaan — sormissaan kultasormukset — ja hänkin huutaa kähein äänin: »eläköön Pankratius!» — Puhuja loi katseensa hetkeksi häneen. — »Kansalainen, kastettu juutalainen, anna minulle nenäliina.»
* * * * *
Sillaikaa jatkuvat huudot ja kättentaputukset: »Leipää meille, leipää.
Kuolema herroille, kuolema kauppiaille — leipää leipää.»
Kenttämaja. Muutamia lamppuja. Pöydällä auki kirja. Kastettuja juutalaisia.
KASTETTU JUUTALAINEN.
Halvat veljeni, kostonhimoiset veljeni, rakkaat veljeni, imekäämme Talmudin lehtiä kuin maitoista rintaa, ruokkivaa rintaa, josta voima ja mesi vuotaa meille, heille sappi ja myrkky.
KASTETTUJEN JUUTALAISTEN KUORO.
Jehova on meidän Herramme eikä kukaan muu. Hän on heittänyt meidät kaikkialle. Meidän kauttamme on hän kuin äärettömin käärmepalmikoin kietonut Ristin palvelijain maailman, meidän herrojemme, ylpeiden, tyhmäin, kirjan-oppimattomien maailman. — Sylkäiskäämme kolmasti heidän turmiokseen, kolmasti heidän kirouksekseen.