Näky tuo sai kauhuun mielen nuoren:
hän kerberos oli laulun vuoren!
— Mikä miehiäs oot? niin haastoi hän.
Miten syvältä tunnet elämän? —
Hymy sfinksin kolkoilla kasvoillansa
hän katsoi julmana uhriansa.
— Olen kokenut korkeimmat riemut sen
ja tuskain tuimimman polttehen.
Veti luokseen mua yön salat syvät;
niin harhailin läpi pahat, hyvät.
Jos liekin syytä ollut kuin,
ma tulessa tuskain puhdistuin.
Elon ahjossa pois suli kuona multa,
jäi hiljaisen onnen puhdas kulta.
Ei paina mieltäni murhe lain,
olen kypsä kuoroon laulajain. —
Niin lausuin hiljaa äänin aroin
nykypäiväin itsekerskua varoin.
— Pois silmistäin! hän kirkui mulle,
ei laulun vuorella sijaa sulle!