Aine ja aineen mahti se on, joka valtahan kiihkon
ihmiset villitsee orjiksi daimoonein.
Vapaaksi ken ajan kahleista näistä on jällehen päässyt,
sielunsa kirkkauden taas omaksensa hän saa,
puhdistuu sydän hältä ja kirpoo mielestä kaikki
tartunta kiihkoinen, vaistot vainojen maan.
Niin on sielunsa jälleen löytänyt ainehen vanki,
rauhan ja onnen hän taistelun palkaksi sai.
KEVÄÄLLÄ 1918.
Jäät lähtevät —
jäät lähtee rannoiltamme,
ja meri hymyää, —
vaan meidän rinnoissamme
ei sula talven jää!
Jo linnut palajaa,
taas puista puistojen
soi kevätliverrykset rastahan, —
mut ihmissydän vain
ei valoon aueten,
ei ymmärtäin ja rakastain
käy toista vastahan!
Taas kevät saapuu —
taas sulaa sydän maan,
ja kukat aukenevat aurinkoon, —
mut sydän ihmisten
on kylmän talvinen
ja tyly tuntehille veljien!
V
RAKKAUDENJUHLA.
I
Valjennut taas kesä on, sinitaivaalla pääskyjen parvi
säihkeessä auringon laulaen leikkiä lyö.
Välkehtii valohohteessaan väretyynenä järvi,
kukkaisloistossaan maa kuni morsian on.
Lämpöä hohkaa maanpovi, paahtaa kuumana päivä,
kuumina suonet maan luomisen hehkussa lyö.
Oh, nämä hehkuvan helteiset, nämä polttavat päivät,
aamut raikkahat nää, valkeat, lämpimät yöt!
Oh, tämä kukkeus maan, kesä korkea elämän nuoren,
suuri on kauneutes, suuri sun onnesi on!
Suuri on armo sun riemuusi syttyä sydämin täysin,
kirkkaus otsallaan juhlien rakkauttaan!