HUHTIKUUN ILTA.
Harmaa sade-ilta huhtikuun
kietoo mailman surusoitteluun.
Vierii hetket lailla hautasaaton —
sade soi kuin kellot kevään aaton.
Vaiko kyyneleitä lesken lie,
jonka haudan ääreen kulki tie?
Vaierrusta orvon lapsukaisen
parmahilla äidin kuolevaisen? —
Turhat toiveet, noin ne kyynelin
painuu ahnaan ajan aaltoihin;
siipirikot, noin ne hukka peri,
pois ne huuhtoo vuotten valtameri! —
Monta tietä aukee maailmaan,
toiset tuskaan, toiset onnelaan.
Toinen johtaa loistoon vallan, maineen,
toinen hautaa alle unhon laineen.
Monta tietä, — yksi määränpää
kaiken sorruttua meille jää.
Paljon lupaa elo, vähän pitää,
onnessakin turman siemen itää.
Aina seuraa jälkeen päivän työn
ilta, aina aamu jälkeen yön.
Aina samaa toivonvaellusta —
aina matkan määrä hauta musta!
Liiaks uskonut lien aurinkoon,
koska pettynyt niin paljon oon.
Kaikki murskaa aika haaveilemme,
ennenkuin on kypsä sydämemme.
LEIVOSELLE.
Leivonen, leivonen,
vapaiden ilmojen lintu,
laulaja taivaan säihkyvän, korkean sinen!
Livertäjä riemullinen!
Ylistäjä elämän ja auringon kirkkauden,
leivonen onnellinen!