Heleänä siinnosta ilmain laulusi soi,
juopunut säihkeestä päivän noin laulaa vain voi.
Sokaisema olet auringon,
onnen ihme sun hurmannut on.
Haukkaa et, sydänvertasi vaanivaista,
ylläsi nää, et allasi askarta maista,
elämä ei, ei kuolema mieltäsi paina,
yöt sekä talvet pitkät sa vaikenet aina:
vasta kun valkenee päiväksi pohjolan yö,
kirpoo kielesi, sydämesi tulvien lyö:
valosta, kirkkaudesta vain puhkee riemusi vuo,
säveleillesi aurinko yksin siivet suo.
Leivonen, leivonen,
vapaiden ilmojen lintu,
laulaja onnen ja elämän hurmauksen,
opeta meillekin, ihmisille,
maassa, mullassa matkaaville,
Ilosi ihme-salaisuus,
Ikivanha ja iäti uus, —
opeta sydämin nöyrin ja kumpuavin
meitäkin käymään elämän iloihin, —
opeta murheen laulajille
sävele helkkyvän riemullinen,
sävele taivaan säihkyvän, korkean sinen
JUHANNUSLAULU.
I
Sa kerallasi kesän toit,
sa kypsän onnen mulle soit
ja uskon elämään! —
Maat kukkii, metsät viherjöi,
ja pellon tähkät heilimöi,
soi kiurun kirkas laulu päällä pään.
Niin kirkasta on päivin, öin,
— sa annoit auringon!
Sun säteilläs ma pääni seppelöin,
niin riemuntäysi sydämeni on! —
Kuin leikkiä on työ!
Ei kammoita mua korven yö,
ei uhkaa kalvas ikävyys,
ei hedelmätön, yksinäinen syys!
II
Siunattu ilta,
täyttymys toiveiden!
Valkea silta
yön yli ruusuisen!
Liekeillä alttariemme,
uhrilla rakkautemme
päivä on liitetty
päivään nousevaan.
Kiitetty, kiitetty
valkeus maan!