Niin pohjattoman kaipauksen sain
ja samaa rakkautta turhaan hain.
Niin pientä kaikki nautinnot on maan
syön nälkään nääntyy rikkaudessaan!
Ah missä, missä päällä maailman on rakkaus, mi voittaa kuoleman, niin rajaton kuin suuri hiljaisuus, kuin kaikkeuden sydän, jumaluus!
HE KOLME
He kolme mun kulkuni johtaa yli yön, yli tyhjyyden; he kohtalon tähtinä hohtaa yli elämän erheitten.
Hänet, valkean onneni, aamuin
valon välkkeessä säihkyvän nään
kun kaikkoo harmahin haamuin
yö unhojen hämärään.
Se toinen mun illoin kohtaa,
kun kaipuu sairaaksi saa,
hän villiin juhlaan mun johtaa
ja liekkinä riuduttaa.
Se kolmas, se kalvea aave, mua vainoo varjona yön. — Oi hullu onnen haave: olet häneen sa vihkitty, syön!
SAUL
Saul istuu ääneti vuoteellaan ja miettii synkkänä kohtaloaan. Ken yksinäiseks on luotu, ei hälle onnea suotu, hälle kuoleman-kolkko on piiri maan, hän turhaan paeta koittaa, hänet yö ja pimeys voittaa, hänet unhoon haudataan. Ja ei kenkään tunne sen tuskan hintaa, mi polttanut Saulin on rintaa!
Ja paimenen harppu helkkäen soi, vaan soitto ei Saulia auttaa voi. Hänen sielunsa sairaus sulkee, hän houreiden yössä kulkee, niin oudot on mietteen tiet.