— Vaan leikki pois! Nyt herää jättiläinen. Sen myrskynpuuska nostaa vuoteeltaan. Jo soittaa tuuli touveissa kuin huilu, ja kuohupäiset, raivostuneet aallot ne purtta paiskelee kuin lastua. Niin olet, meri, niinkuin elämä, niin vaihteleva, myrskyävä, tyly, vain joskus hellä, lempeä kuin onni. —
Nyt kuohujen kanssa karkeloon kuun kalvaat immet käy. — Varo, purjehtija ulapan, ne vielä vievät sun, ne taikoo, valtaa tanssillaan, sun kietoo syleilyynsä, sun tempaa karkeloon — kuolontanssiin kuohujen yllä — vajottavaan, pettävähän leikkiin niinkuin vain elämä itse.
TÄHDET
Ihminen häilyy hetken päällä maan, läikkyvä laine on hänen tarunsa vaan, sykkivä hetki ainoa haihtuva onni, — ääretön kaipuu täyty ei milloinkaan.
Ikuiset tähdet ihmeellisen yön,
turhaan hetken lainehet kaipaavat
sulkea teidät, korkeat, syleilyynsä,
turhaan pyrkii taivaihin ihmissyön.
Tähdet tunnen, joita ma suudella saan; taivaat löysin heidän ma katseestaan. — Lempeät tähdet, kunpa en nähdä saisi teidän, armaat, sammuvan milloinkaan!
ILTATUNNELMA
Lämmin kesäilta henkii ikkunaan yli hiljaisen rantakadun puiden. Illanruskon väriloistehessa ruusunpunaisena päilyy tyyni meri kuin neidon posket ensi suudelmasta. Ruusumeri, ruusuhohde taivaan, illan ihmeellinen ruusuhämy! — Ihanaksi mieli valahtaa.
Ja niinkuin rakastetun hyväilyt haaveellisen soiton säveleet illan ihanassa värihohtehessa sydämeni hiljaa tuutivat onnen satumaille autuaille.