Sun kanssasi, armas, sen kaiken nään sa yksin valkaset mailman tään, sua ilman on kaikki yötä, sua ilman on kuoleman varjot vain, sun kanssasi aamun ja auringon sain, sun kanssas' sammuu elämäni onni.
TOUKOKUUN YÖ
Yö toukokuun, ah, kunpa vielä voisin kuin ennen taikasi ma tuntea! Taas leyhyy kevät-tuore läntinen tuolt' yli kuutamoisen ulapan, kuin ennen puistoin puihin lehdet puhkee, kuin ennen tuoksuu vanhat tuomet taas, ja lemmenkylläisien lehväin alla onnellisna linnut uneksii.
Jää sulanut on sydämeltä maan, se herää syleilyhyn auringon: — se syttyy uuden rakkauden riemuun, kun armaansa sen valtaa hehkullaan. —
Te kevätsävelien vuolaat aallot, te kohden korkeutta ylenette ja väräjävin, ihmeellisin äänin maan, avaruuden kaiken täytätte. Oi vapahtakaa ihmissydämet te mailmat tulvahanne hukuttain!
ODOTUS
Raskaat pilvet, mun murheeni varjot, peittävät tähdet ja taivaan. Ahtaat, arkiset, harmaat kadut sieluni kaipuun kahlitsee; ikävä tuulen huokailussa, ikävä aaltojen laulussa soi.
Rakkaina lemmenjuhlaan
ohi onnelliset käy.
— Sua vaan ei näy! — —
Sua iäti oottaako saan?
LEMMENYÖ
Lemmenyö! Pyhä lemmenyö! — Yhä onnesta juopunut oon, yhä katselen kauas merten taa, yhä hengitän tuoksua kevään ja elän sen kaiken uudelleen, kun lempeenä leyhyy hengitys yön yli meren ja puiston mun kasvoillein. — Sun tunnen huulesi kuumat vielä, sun tunnen, syömesi kiivaan lyönnin, poven nuoren pehmeän nousun, — ja mesi on kielesi alla ja hunaja huulillas ja kukkaistuoksuna huumaa mun aistini henkäilys.