SINULLE
Siunattu olkoon, armas, sun tiesi, valkean onnen kun sieluuni loit! Liljoja nouskoon sun askeltes alta, tähdet sun otsasi kirkastakoot! Sillä sa oot mun onneni yksin, aurinko päiväin, tähteni yön. Temppeli oot sa, jossa ma uhraan kaikkeni luojalle rakkauden. — Siunattu olkoon, armas, sun tiesi, siunattu hetkesi viimeinen!
RAKKAUS
Ei myrskyt, tuiskut, pakkassäät voi estää mua luokses saapumasta! Ei talvenviima katsehes, vaikk' ois se kylmä niinkuin Manalasta! Sun sydämesi sulatan ma hehkullani, jot' ei Etna voita, sun sytytän ma lemmellä, mi onneen kutsuu ihmiskohtaloita. Sen valtaa mahtavampaa ei oo alla koko taivaan avaruuden, se valtijas on maailmain ja Luoja kaiken elon ikuisuuden. Se yksin Vapahtaja on, sen valtaa vaikka tunnusta ei aika; se salaa saapuu kaikkein luo, ja kerran kaikki valloittaa sen taika. Muu kaikki katoo, hukkuu pois, — maan peittää yö, ei enää aamu koita! — se yksin vain on ikuinen ja ikuisesti luo se maailmoita.
YHDESSÄ
Niin kolkkoa yksin on astua suureen yöhön! — Armas, sun kanssasi kukkaispolku on kuolonkin tie. Yhdessä elää — yhdessä sammua pois, ettei veis kade maailma onnea meiltä! Yhdessä astuimme elämän ihmemaille, löysimme suuren onnen temppelin, ikuisen lemmen pyhän taikamaljan, — yhdessä pohjaan saakka sen tyhjennämme, — yhdessä, armas, niinhän, astumme kerran suuren hiljaisuuden hämärään.
ONNI
Pää taipuneena, silmin ummistetuin ja povi kiihkeästi kohoillen sa vaivut suudelmien pitkään riemuun.
Illanrusko hehkuu poskillasi —
ja silmäsi kuin tähdet pilven alta
joskus sulaneina katsovat.
Kuin siivin häipyy illan hetket pois:
vaikk' ois suudelma kuin iäisyys,
hetkessä se ohitsemme ois! —