Kuinka tyhjää, kuinka turhaa kaikki!
Nytkin, armas, vaikk' on malja täysin,
tyhjänä sen huulilleni vien!
TULE HILJAA VARPAILLAS
Tule hiljaa varpaillas, kun luokseni käyt, — näet mulla on isäntä tuima! Lähin naapuri on hän ja tarkka ja kiivas, kade, luihu ja ilkeä. Hän on vanha kuin taivas, vaan tyttöjä vaanii kuin kyttä hän kaiket yöt. Viha silmissä kiiluu, kun nauravat vaan hälle vasten naavaista partaa — ken häntä nyt ehdoin huolis! — ja siksi kun saa hän kouriinsa jonkun, ei auta huuto, ei itkukaan, hänet luokseen hän vie, — — kai tunnetkin naapurin tuiman? — Vai et, no siis: varo häntä, armas, en sois' sua hälle ma koskaan! — Tule hiljaa varpaillas, kun luokseni käyt: on Kuolema naapuri mulla!
TYTÖN LAULU
Niin monta on sortunut murheeseen, niin monta on vienyt halla, niin monta sydämin murtunein nyt nukkuu nurmen alla.
En pelkää, armas, jos kuinka käy,
se oisi vain onneni kukka.
Mut jos sa hylkäät mun rakkautein,
voi silloin mua, tyttö rukka!
Voi silloin päiviä nuoruutein: se oisi mun onneni surma! Oi armas, sua ilman en elää voi, mun veisi tuhanten turma!
PAKO
Hyväile vilvoittavin sormin mun otsaani polttavaa, suutele hiljaa pois tuskan kalvava kuume ja riemua, riemua lemmen luo rintani tulvilleen!
Ah! miten kiitää vaunu läpi öisen kaupungin — kuin pyrstötähti halki maailmoiden. Jää jälkeen kaikki, mi kallista meille. On kiire, on kiire, yhä vinhemmin vaan! Pako ainoa turva! Joka hetki on kallis: yö, kuolema jäljessä kiidättää!