Hän oli ihmeteltävä olento. Häneen saattoi sovittaa lausetta la grande amoureuse. Hän todellakin antautui rakkaudelleen, kokonaan unohtaen kaiken maailmassa. Hänen rakkautensa oli teeskentelemätön ja äärimäisen herkkäuskoinen.
Mitä olin minä hänelle? Mistä arvosta olin hänelle? Hän ei tuntenut luonnettani, ajatuksiani, eipä edes elintapojanikaan. Hän tiesi, että harvoin olen illoin kotona, vaan että vietän ne tuttavien luona, jossa kohtaan paljon tyttöjä sekä naisia. Tiesipä hän senkin, että minulla oli heidän keskuudessaan menestystä, että miellytän heitä, josta kaikesta hän kärsi. Väliin tunkeutui se huokauksena esille, mutta koskaan ei hän siitä nuhdellut. Hän piti ulkomuodostani, — ainoa mikä hänelle oli saavutettavissa, sekä sen lisäksi nuoruudestani, — ja rakensi näille perusteille vakavan tunteensa.
Minulla oli täysi syy ajatella, että hän rakasti minua syvästi. Hän oli vain kaksi vuotta minua vanhempi.
Ohimennen hän muutamin sanoin kertoi minulle "tahrastaan". Mies oli ollut joku, jota hän rakasti. Hän oli ollut koneenkäyttäjä laivassa. Kaksi onnen kuukautta, joiden jälkeen seurasi hänen loma-aikansa ja hän matkusti palaten jo toisen kanssa. Sillä välin oli Liisa jo synnyttänyt sekä kadottanut lapsensa.
Hänen sanoissaan en saattanut huomata vähintäkään vihaa miestä kohtaan. "Rakastin, niin… rakastin eikä sen enempää… rakastin ja antauduin… hän oli hyvä minulle, rakasti myöskin. Jos hän lakkasi rakastamasta, niin oliko se hänen syynsä? Eihän se riipu ihmisestä".
Harvinaisen hienotunteisesti hän vältti vaikeuttamasta elämääni. Tullessaan joskus sopimattomaan aikaan luokseni tarvitsi minun vain lausua: "Liisa"! kun hän jo käsitti ja poistui heti, katkeroittumatta ja tekemättä pienintäkään huomautusta.
Kohdatessani sellaisen olennon ensimäisillä askeleilla elämässäni, minun täytyi kuvitella rakkautta jonakin korkeana, rajattomana. Liisa — sisäkkö, jonka järki oli kehittymätön, hän tuskin osasi lukeakaan — seisoi minuun — rakastettuunsa nähden, saavuttamattoman korkealla. Minä en tarvinnut hänen uhrautumistaan, mutta jos olisin ollut sen tarpeessa, hän olisi arvelematta, voimiaan ja asemaansa arvioimatta, uhrautunut. Sittemmin, aikanaan tuo uhraus tuli tehdyksikin…
Mitä minuun tulee, niin kiintymykseni häneen johtui kahdesta seikasta: hänen tunteensa syvällisyydestä sekä sen erikoisesta kauneudesta. Nuo ominaisuudet liikuttivat minua syvästi ja naisena hän vastustamattomasti veti minua puoleensa.
Tunteeni ei voinut olla syvä; mutta Liisa tyytyi ihmeteltävän järkevästi siihen, mitä oli, kyselemättä koskaan minulta, rakastanko häntä ja miten, eikä niin ollen pakoittanut minua valehtelemaan. Hän oli niin kokonaan oman tunteensa lumouksessa. Se täytti hänen sielunsa, valtasi koko hänen olemuksensa.
Kerran hämmästytti hän minut herkkätuntoisuudellaan. Sellaista hienoutta en ollut odottanut häneltä.