Olen vakuutettu, että jos johtaja silloin kysyessäni häneltä tuota asiaa, olisi yksinkertaisesti vastannut — mitä tahansa — vaikka niin, että lapsia tuovat isot linnut, tai vaikkapa olisi myöntänyt sen, että sitä varten, vaadittiin välttämättömästi "papan ja mamman" yhdessä nukkumista, olisin uskonut häntä ja uteliaisuuteni olisi pitkiksi ajoiksi ollut tyydytetty. Jälkimäisessä tapauksessa olisin ehkä surrut sitä, että äiti oli minulle puhunut valhetta, mutta rakkauteni häneen olisi kaiketi löytänyt puolustuksia hänelle.
Mutta nyt — nyt se kävi minulle kiusalliseksi kysymykseksi. Omituisella suuttumuksellaan iski johtaja tuon kysymyksen syvälle aivoihini, naulaten sen sitäpaitsi sinne terävin nauloin: "hävyttömyyttä, saastaa, säädyttömyyttä, ala-arvoista". Silloin olin selvillä siitä, että tulen hankkimaan tietoja itselleni rauhoittumatta siksi, kunnes saan tietää koko totuuden.
Sieluuni oli heitetty myrkyllinen vihjaus. Niin lapsellista kuin haikaran osallisuus minun maailmaan syntymisessäni olikin, oli tuo selitys kuitenkin tyydyttänyt minua tähän saakka. Nyt sain tietää, että syntymisestäni olin kiitollisuuden velassa jollekin "hävyttömyydelle, saastalle, säädyttömyydelle, ala-arvoiselle", ja nämä tiedot antoi minulle herra johtaja…
Palattuani kotiin tavallista myöhemmin en tietysti sedän tiedusteluun vastannut totuuden mukaisesti vaan sanoin jonkun valheen. Tiesin nyt elämässä olevan tapauksia, jolloin valhetteleminen on välttämätöntä. Sellainen oli ensimäinen tuntini lukiossa.
4.
Ajatukseni viivähtivät tuon päivän tapahtumissa, koska silloin ensi kertaa olin kuten saven palanen josta opettajani ja holhoojan: ihmistä muovailivat. Yleensä kuluivat nämä neljä ja erittäin ensimäiset kolme vuotta jotenkin tiedottomasti.
Vastaanottavainen sieluni imi ahnaasti itseensä kaiken, mitä sen eteen kannettiin ja vähitellen, huomaamattani tapahtui minussa muutos, josta itse en ollut tietoinen. Tiedän vaan, että minä lukuvuoden loppupuolella en vähimmässäkään määrässä eronnut koululaisista — tovereistani. Ei ollut sanoja, joita en olisi tuntenut tai ymmärtänyt niiden merkitystä, ei ollut myöskään sellaista salaperäistä toimitusta, jonka suhteen olisin ollut lapsellisen tietämätön. Tarunomaiset haikarat ja kurjet olivat maailmankatsomuksessani joutuneet kokonaan syrjäytetyiksi. Teoreettisesti olin kaikesta perillä. Setäni, jolle johtaja kerran tavatessaan oli puhunut turmeltuneisuudestani, kertoen samalla tapahtuman kokonaisuudessaan, kutsui minut työhuoneeseensa, sulki sääperäisesi oven ja piti minulle pitkän esitelmän siitä, miten äärettömän kauhistuttava käytökseni oli sekä selosti turmeltuneisuuteni koko syvyyden. Sen jälkeen kuiskuttelivat he siitä tätini kanssa.
En voi väittää, että kenelläkään opettajistani olisi ollut erikoista vaikutusta minuun. Ensimäisen luokan oppilaana olin liian vähäpätöinen kiinnittääkseni heidän huomiotaan, joten näin heitä melkein joka päivä tuntematta heitä sittenkään. Tulin heitä tuntemaan paljon myöhemmin mutta sitä paremmin. Tähän saakka tunsin vasta johtajan ja tarkastajan, joiden kanssa olin tullut läheisiin kosketuksiin.
Johtaja ei itse asiassa ollut ilkeä ihminen, mutta järkeä ei hänellä todellakaan ollut, joten hän menetteli jokaisessa asiassa yhtä taitamattomasti kuin minun lapsensyntymisjutussani.
Tarkastaja sitävastoin oli hermostunut, ilkeä ihminen, joka harjoitti ilkeyttään ilman mitään järjestelmää tai suunnitelmaa. Ulkomuodoltaan oli hän sangen epämiellyttävä, ja hänen kaunis vaimonsa ei pettänyt häntä ainoastaan historianopettaja Kudejarovin, vaan melkein jokaisen kanssa, ken siihen osotti halua. Hänen heikkoutensa oli siinä, että hän rakasti vaimoansa. Tämän hänen henkilökohtaisen murhenäytelmänsä vaikutukset eivät päässeet muualla puhkeamaan ilmoille kuin oppilaiden kohtelussa.