Tapani olivatkin sietämättömät. Ensimäisen päivällisen aikana, (hakattua vasikankyljystä syödessäni) huomasin sedän ja tädin vaihtaneen ensin silmäyksiä, jonka jälkeen he kumpikin alkoivat nuhtelevasti päätään pyörittää. Minä tietysti jouduin hämilleni.
— Pidätkö sinä aina tuolla tavoin haarukkaa kädessäsi? — kysyi täti.
— Mitenkä sitten muuten?
— Pitävätkö teillä muutkin sillä lailla, isäsi ja äitisikin?
— En tiedä… En ole huomannut.
Olin pitänyt haarukkaa nyrkissäni siihen sijaan kun se oli laskettava jotenkin kahden sormen väliin ja alapuolelta peukalolla tuettava. Minulle näytettiin, miten sitä oli pidettävä, minkä helposti opinkin.
Kun kyljyksen syötyäni asetin veitsen ja haarukan lautaselleni, puhkesivat setäni ja tätini äänekkääseen nauruun.
— Tuo on sinulla opetettua, — lausui tätini. Suoritat sen varsin taitavasti.
Katsahdin veitseen ja haarukkaan: sattumalta ne olivat menneet ristiin.
— Rakkaani, tädin puhetta jatkaen lausui setä: niin tekevät vain porvarit, kun he tahtovat, että heitä pidettäisiin sivistyneinä ihmisinä. Kun sinä nyt veitsestä ja haarukasta muodostit ristin, huomasin heti sinun sitä ajatelleen. Sivistynyt ihminen ei saa osoittaa ajattelevansa tuollaisia pikkuseikkoja; mutta jos hän suorittaa kaiken taidokkaasti, niin johtuu se siitä, että tuo taidokkuus on häneen jo imeytynyt. Sinun täytyy siis asettaa veitsi ja haarukka kuin jäisivät ne asentoonsa aivan luonnollisesta sattumasta. Näin.