Hän asetti lautaselleen veitsensä ja haarukkansa. Ne jäivät toistensa viereen mutta ei samansuuntaisesti vaan hiukan eri asentoon, joka todellakin näytti "luonnolliselta sattumalta".
Käyttäydyin jatkuvasti sietämättömästi. Matkalla ollessani sain lievän nuhakuumeen, jonka vuoksi yhä yskin, joskus suoraan lautaseen päin. Vihdoin otin taskustani nenäliinan, johon aloin innokkaasti nenääni niistää, ihmeekseni sain kuulla, että yskä ja nuha eivät vielä olleet lähimainkaan päteviä syitä yskimiseen ja nenän niistämiseen, ettei sitä missään tapauksessa saa tehdä ruokapöydän ääressä, vaan että sellaiset asiat täytyy toimittaa ennen tai jälkeen päivällisen.
Sinun täytyy ymmärtää, että sellainen voi ehkäistä naapurisi ruokahalua, rakkaani, sanoi setä opettavasti. Mutta setä, rohkenin vastustaa, minulla on nuha ja tahdon niistää nenäni…
Setä kohdisti minuun kuivan hymynsä huomauttaen:
— Rakkaani, mutta joskus sinä ehkä haluaisit tehdä jotain muutakin, ymmärräthän minua… Mutta pidättäydythän silti? Eikö totta?
Tämä perustelu sai minut täysin vakuutetuksi. Yleensä tunnustan, sedällä, kuivakiskoisuudestaan huolimatta, olleen taitoa hämmästyttävän hyvin perustella kaikkinaiset huomautuksensa. Hän antoi minulle muistutuksia joka hetki, mutta ilman ankaruutta, rauhallisesti, hyväntahtoisesti, lisäämällä "rakkaani", ja milloin halusi miellyttää, "rakas poikani", liittäen aina huomautuksiinsa perusteluita, jotka minusta olivat kumoamattomat. Sen vuoksi tottelin häntä vastaanottaen ihmeteltävän helposti hänen lukuisat oikaisunsa.
Eikä hän antanut minulle mitään anteeksi. Aivan hämmästyttävä oli hänen hyväntahtoisuutensa ja intonsa. Vierashuoneeseen tultuani kaiketi huolimattomasti pehmoisella ja luultavasti kalliilla matolla astuessani jalkani tallasivat sitä jättäen sen nukkaan jälkiä.
— Odotahan, rakas, — pysähdytti hän minut: — sinä et osaa astua. Näkyy, että olet aina kävellyt paljain jaloin hiekalla ja nurmikoilla. Katsohan taaksesi, miten paljon jälkiä olet tehnyt!
Katsahdin taakseni, kauhistuen jälkiäni.
— No niin, niin… tämä matto, rakkaani, on englantilainen ja on siitä maksettu yli kolmesataa ruplaa. Sinä tietysti et käsitä, mutta minä selitän sinulle, että kolmesataa ruplaa on paljon rahaa. Kunnon virkamies, jolla on keskinkertaiset kyvyt, saa tehdä kaksi kuukautta työtä saadakseen palkkana nuo rahat. Ajattele siis: jokaisesta askeleestasi tärveltyy matto jonkun verran, ja jos sinä, sanokaamme, kävelisit sillä ilman keskeytystä kolme päivää, niin varmasti saisit siihen kulutetuksi läven. Minä astelen sillä vuoden, eikä se siitä yhtään vahingoitu. Katso tänne.