Marinkan ruumiinrakenne oli harvinaisen sopusointuinen, hänen jalkansa eivät nyt näyttäneet niin laihoilta kuin mekossa ollessaan, eikä hänen ruumiinsa yleensäkään ollut niin laiha, kun olin ajatellut. Hänen olkapäänsä olivat kauniit, ohut kaulansa ihastuttava. Entinen, leikattu tukka oli kasvanut pitkäkäsi. Auringon paisteessa se kuivui nopeaan, pöyhistyi ja näytti tuuhealta ja silkkiseltä. Se peitti runsaudellaan hänen olkapäänsä ja kiertyi kaulalle.
Tietämättä syytä ilostuin suuresti huomatessani, ettei Marinka ollutkaan ruma vaan aivan ihastuttavan kaunis olento.
Nyt hän oli jo "kuivannut" itsensä ja laskeutuen maahan hän alkoi vitkalleen pukeutua. Ja nyt, tarkastettuani häntä pienimpiä seikkoja myöten, minä äkkiä häpesin vaanimistani. Ei ole mitään inhottavampaa kuin tuollainen salatarkastelu. Silloin saattaa tulla sellaisten salaisuuksien todistajaksi, joita ehkä on ollut tarkoitus salata ainiaan ihmisiltä. Itse asiassa on tuollainen teko huonompi kuin asestetun hyökkäys aseettoman kimppuun.
Niin, minä häpesin, mutta tunsin sen vasta silloin kuin teko oli tehty. Nyt pelkäsin suuresti, että Marinka saisi tiedon siitä. Pelkäsin sitäkin, että joku muu mahdollisesti oli huomannut minut urkkimassa.
Suuremmalla varovaisuudella kuin sinne tullessani palasin sieltä ja etäännyttyäni melkoisesti rannasta, menin puiston kautta entiselle paikalleni, istahdin kivelle ja odottelin vakavasti Marinkaa.
Hän tuli. Huomattuaan minut hän kiirehti askeleitaan ja suuntasi kulkunsa suoraan kivelleni. Jonkun hetken kuluttua hän seisoi edessäni.
Mutta se ei ollut ollenkaan sama Marinka, jonka olin eilen nähnyt.
Tarkastettuani häntä kun hän tuli luokseni huudahdin tahtomattani.
— Oh, miten sievä oletkaan tänään!… Todellakin, oli silminnähtävää, että syynä Marinkan eiliseen hassunkuriseen ulkonäköön oli ollut vain mekko. Tänään oli huomautukseni otettu varteen ja annettu hänelle toinen mekko. Vaikka se oli juhlamekko, oli se niin vaatimattoman yksinkertainen, ettei se lähimainkaan vetänyt vertoja kaupungissa ja erittäinkin kesähuvilalla tapaamieni seuraani kuuluvien tyttöjen arkipuvuille.
Mekko oli tehty ohuesta vaaleanharmaasta villakankaasta ja kuului siihen pusero ja hame, joka viehättävissä laskoksissa ulottui polvien alapuolelle. Kaulassa oli yksinkertainen kaulus. Marinkan tukka oli lyhyellä, paksulla palmikolla.
Ja tässä uudessa asussaan hän esiintyi huomattavasti edukseen. Hän näytti kasvaneen suuremmaksi ja hänen kaunis ruumiinrakenteensa oli nyt silminnähtävä: yksinpä hänen kasvojensa viehättäväisyys oli lisääntynyt ja silmät käyneet suloisemmiksi. Eräs seikka vaan häiritsi vaikutelmaa, — pyhäpukuaan hän suojeli liian suurella huolellisuudella, ikäänkuin joka hetki ajatellen, ettei sitä tärvelisi. Se kahlitsi hänen liikkeitään.