"Minulla ei tule olemaan ketään kuin yksin sinä"… toistui siellä tuhansin äänin, niin hiljaisin, niin hellin kuin Marinkalla.
Tuli äitini. Annettiin joitakin neuvoja. Hän siunasi minut ristinmerkillä samaan aikaan kun isä tapansa mukaan kiirehti, etten myöhästyisi laivalta. Jefim oli ajopeleilleen jo rappujen edustalla. Kaikki suutelivat minua toivotellen minulle menestystä ja terveyttä.
Marinka seisoi vain yhä pöydän ääressä teekeittiön luona. Vihdoin tuli hänenkin vuoronsa. Menin hänen luokseen ja kumarruin suudellakseni. Mutta äkkiarvaamatta tarttui hän päähäni molemmin käsin ja suuteli minua otsalle. Siihen rajoittuikin hyvästijättömme. Minä en suudellut häntä.
Muutaman hetken kuluttua ajoi vaunu portista ulos ja pyörät alkoivat kolista. Takanani vielä kauvan heiluteltiin liinoja ja huudettiin toivotuksia. Sitten tulimme metsään, jonka jälkeen kaikki katosi näkyvistä.
Silloin en vielä tietänyt, että lähtöni yhteydessä astuin uuteen elämänjaksoon. Kuinka olisin osannut ajatella, että olin vieraantuva siihen määrin kaikesta siitä, minkä taakseni jätin, läheisistä ihmisistä ja sydämellisen yksinkertaisen kotiperheeni lujista peruskäsitteistä? Että tuo pieni metsikkö äkkiä oli muuttuva läpipääsemättömäksi aivan kuin sadussa.
KOLMAS OSA.
1.
Vaikka nyt seurasi uusi jakso elämässäni, kuluivat sen ensimäiset kaksi vuotta ilman että olisin ollut täysin tietoinen sen merkityksestä.
Viidennelle luokalle siirtyessään joutuu lukiolainen uuteen asemaan. Häntä pidetään jo miltei aikuisena. Kun hänelle annetaan muistutuksia, niin lisätään niihin välttämättömästi: "sinähän et enää ole lapsi, olethan jo viidennellä luokalla."
Tietysti pysyvät hänen "käyttäytymisohjeensa" entisellään, vaikka muutamiin rikoksiin suhtaudutaan toisella tavalla. Niinpä esimerkiksi kun tupakanpolttoa neljällä alemmalla luokalla pidetään pöyristyttävänä rikoksena, ei se viidennellä ole muuta kuin sääntöjen rikkomista, ja jos luokanjohtaja sattuu etäältä huomaamaan lukion puiston johonkin syrjäiseen nurkkaan kokoontuneina kolme, neljä tupakanpolttajaa, ja jos nämä ovat viides- tai ylempiluokkalaisia, niin hän usein, haluamatta tehdä turhasta juttua, koettaa ohikulkiessaan katsoa toisaalle ja olla kokonaan huomaamatta.