— Se on huvittavaa… Vastasin hänelle vuorostani hiljaan:
— Minä en lähde.
Hän yhtyi heti ajatukseeni, joten kieltäydyimme molemmat.
— No niin, huomautti Tshuprenko, — menkää te sitten papukkaa lyömään! Sen sijaan, että kutsuin teidät tänne, olisikin minun täytynyt merkitä nimenne päiväkirjaan lukiosääntöjen rikkomisesta… No, menkää kotiinne, äitinne saattavat tulla rauhattomiksi. Minä jään vielä tänne. Näettekö tuon sohvan? Nukahdan usein siinä aina aamuun saakka…
Me lähdimme. Tunsin häntä kohtaan suurta vastenmielisyyttä. Se, mitä hän puhui, ei ollut minulle uutta. Mutta seurapiirini oli enemmän tai vähemmän sivistynyt ja hienostunut, eikä siellä käytetty Tshuprenkon puhekieltä, vaan pidettiin raakaa ja alastonta ruokottomuutta loukkaavana.
Roganskyvn hän teki syvän vaikutuksen, huomasin toverini olevan harvinaisen hermostuneen. Pelkäsin Tshuprenkon ruokottomien paljastusten herättäneen hänessä eläimen, joka piakkoin näyttäytyikin ja oli turmella hänet.
Tulin kotiin kello yhden aikaan yöllä, jonka johdosta tätini oli sangen levoton.
— Missä olet ollut?
— Kaupungin puistossa.
— Hyi… Etkö häpeä, Voldemar?… Onko sinulla niin alhainen maku?