— Varo siis. Enemmän kuin mitään muuta maailmassa!

Eikä hän löytänyt mitään muita perusteita, kuin tuon. Tauti! Jollei olisi muita vaaroja, ehkä hän olisi minua kehottanutkin…

Koko sen päivän ajattelin, että lähettäisin Marinkalle eilen kirjoittamani kirjeen. Mutta tunti tunnilta, sitä mukaa kuin eiliset vaikutelmat hälvenivät, tulin välinpitämättömäksi tuon päätöksen suhteen.

Kirje jäi lähettämättä. Mutta jostain syystä en sitä kuitenkaan hävittänyt vaan panin sen pöytäni laatikkoon.

3.

Minua voidaan moittia siitä, että katselen taukoamatta tätä yhtä puolta nuoruudestani. Se on kuitenkin parhaiten säilynyt muistossani. Minuun on syöpynyt vaikutus, kuin kaikki, joiden minusta piti huolehtia, eniten olisivat kiinnittäneet huomiotaan olemukseni tähän puoleen.

En tiedä varmasti, millä keinoin he sen saavuttivat, mutta muistan varsin hyvin, miten melkein kymmenvuotiaasta saakka, kaikki ympärilläni ylläpitivät minussa sekä tovereissani jonkinlaista eläintieteellistä ajatuksen juoksua. Tshuprenko vain laittoi tuohon rakennukseen sen arvolle sopivan katon.

Pinnistän ajatustani, koetan johtaa muistiini: olisiko joku opettajista vaikka viittauksella halunnut herättää järkeni ja joitakin sivuteitä myöten koettanut osottaa minulle sitä korkeinta maaperää, missä sielu jo itsestään alkaa ahnaasti imeä itseensä tietoja haluten laajentaa näköpiiriään. Ehkä olen sivuuttanut sen huomaamatta?

Mutta ei, lukiomme oli oikea, toisin sanoen, juuri sellainen, kuin korkein päällystö vaati. Johtaja, joka typerän maineestaan huolimatta ei itse asiassa ollutkaan viisas, — oli kuitenkin osannut puhdistaa lukion hiukankin raikkaammista aineksista, ja opettajat olivat kaikki välinpitämättömiä, koneellisia ihmisiä, jotka unisesti selvittivät seuraavaa läksyä, veltosti kuulustelivat oppilaita, merkitäkseen heille arvolauseen ja huomattavan suurella tyydytyksellä paiskasivat päiväkirjan kiinni ja nousten kiireisesti istuimiltaan, poistuivat kellon soidessa.

Panen pääni pantiksi siitä, ettei yksikään heistä välittänyt meistä, ettei yksikään heistä pitänyt toimestaan ja että kaikki toimivat ainoastaan palkan ja ylennyksen vuoksi.