— Kyllä rouva. Onko jo tänään tultava?
— Voitte tulla huomennakin, miten vaan haluatte.
— Ymmärrän.
Sen jälkeen ilmestyi uusi sisäkkö uudelleen ruokailuhuoneeseen. Nyt hän katsoi minuun jo jonkunlaisella uteliaisuudella. Tuo katse synnytti minussa hämmennystä.
Kuvittelin mielessäni, mitä hän nyt ajattelisi minusta sen jälkeen, kun täti oli huomauttanut hänelle "talossa asuvasta nuoresta miehestä". Mielestäni täytyisi hänen halveksia minua. Olihan tädin huomautuksen tarkoitus niin ilmeinen. Uutta sisäkköä ikäänkuin kehoitettiin osoittamaan erikoista suopeutta "talossa asuvaa nuorta miestä" kohtaan.
Tämä kaikki tuli minulle yllätyksenä. Olin jo tottunut Nikodim Kondratjevitshin huolehtimisiin tunneasioistani, mutta että tuo kysymys huolestuttaisi tätiäkin, sitä en ollut aavistanut.
Mutta yllätys seurasi toistaan. Täti nousi ja hiljaisin, melkein kuulumattomin askelin meni vierashuoneen läpi työhuoneeseen. Taas kuulin keskustelua.
— Sain jo sisäkön, lausui täti.
— Niinkö? Tuon kauniinko?
— Niin, niin… Ajattelehan, asia oli siten kuin arvelinkin… Tuo
Zablotsky oli ahdistellut häntä… Hän, näes, ei halua muuten kuin
mieltymyksestä… Hänellä on todellakin ollut lapsi, kuten neiti
Zablotsky minulle kertoi. Hän miellyttää minua. Harkitsee kaikkea…
En tiedä, mutta minua hiukan pelottaa…