— Ha, ha, naurahti Liisa hiljakseen: — tuo on aivan samaa kun meillä maalla työmiehet puuroa syödessään tuppautuvat kaikki lusikkoineen samaan kuppiin…
— Juuri niin, Liisa, juuri niin se on, — huudahdin — ihastuksissani hänen sattuvasta vertailustaan. — Te, Liisa, olette viisas… sääli, että olette jäänyt vaille koulusivistystä.
— Mitäpä minä sillä tekisin. Sisäkkö ei saa olla sivistynyt. Ei häntä kukaan ota.
— Minkä vuoksi juuri sisäkkö? Silloin voisitte tehdä jotain muuta…
Olisitte kätilönä tai välskärinä.
— Oh, en tiedä, mikä parasta lie. Tunsin erään naisvälskärin, joka toimi sairaalassa, ja jota lääkäri kiusasi niin, että tuo raukka itki ja sanoi: jospa en vaan olisi sivistynyt, niin menisin mieluummin sisäköksi. Mutta minä vaan häiritsen teitä… Menenpähän tästä.
— Minusta on hauska puhella teidän kanssanne, Liisa… Täytyy kuitenkin oppia läksy. Illalla pitää välttämättömästi mennä vieraisille.
Liisa meni aivan hiljaan ovelle, avasi sen ja pysähtyi.
— Tuleeko teille siellä hauskaa? kysyi hän.
— En luule, Liisa.
— Minkävuoksi sitten menette sinne?