— Niinkö? Mutta eihän se niin hirmuista ole…
— Kyllä, se on kauhean hirvittävää. Ei se ole sitä, mitä sinä tiedät. Tämä on jotain pahempaa, kauheampaa…
— Oletko varma siitä?
— Isänihän on lääkäri…
— Oletko ilmoittanut hänelle?
— Hän käsitti sen itsestään. Sen johdosta on ollut kotikahakoita… kestin ne kuitenkin. Isä vakuutti, että näinkin saattaa elää.
— Onko kysymys jo siinä asteessa?
— Niin, olin päättänyt ampua itseni, mutta hän, ymmärrätkö, osoitti tieteen perusteella… hän pakotti minut lukemaan useita kirjoja ja tulin samaan tulokseen… Sinun luoksesi tulin ilmoittaakseni seuraavaa. Kun kanssakäyminen minun kanssani on vaarallista, niin olen jonkun aikaa poissa lukiosta. Tulen olemaan kokonaan kotona näyttäytymättä julkisuudessa. Luotan sinun apuusi tavallaan. Ilmoita, että käyt luonani ja että olen vuoteessa, katkaissut oikean käteni… — kun sitten tulen lukioon, — sinähän olet penkkitoverini, — voimme olla varovaiset. Oikea käteni tulee olemaan siteessä, se oikeuttaa minua olemaan kenellekään ojentamatta sitä. Siinä kaikki…
— Teen kaikki, Rogansky, kuten tahdot… Milloin tulen luoksesi?
— Milloin haluat… Tulen olemaan kaksi viikkoa sulkeutuneena kotona.