Rogansky parka kärsi paljon enemmän kuin hänen isänsä aavistikaan. Ollen työssään aamusta iltaan — hän oli parhain lääkäri kaupungissa — ei hänellä ollut hetkeäkään vapautta tutustuakseen poikansa elimistöön, hänen sieluelämästään puhumattakaan. Tieteen nojalla hän todisti poikansa taudin olevan parannettavissa, ja että niinkin saattoi elää, mutta hän ei ottanut lukuun, että toverini elimistö ei ollut vain synnynnäisesti heikko, vaan että viimeisten kuukausien elintavat olivat sitä sen lisäksi suuresti heikontaneet, minkä ohella hänellä vielä oli erikoisia perittyjä taipumuksia. Parantuminen tuosta taudista oli hänelle mahdotonta, ja hän murtui lopulta.
Rogansky ei koskaan parantunut täydellisesti eikä voinut välttää traagillista kuolemaansa, vaikka se tapahtui paljon myöhemmin.
* * * * *
Liisan kanssa keskustelimme katkonaisesti ja eniten vain silloin, kun hän toi minulle lampun. Muodostui melkein tavaksi, ettei lamppua asetettu pöydälleni aamuin, kuten oli tapana Dunjan aikana, vaan Liisa toi sen aina heti kun alkoi hämärtyä. Hän teki sen huomattavasti tarkoituksella saada puhella kanssani hetkisen. Välillemme muodostui omituinen suhde. Lähestymisemme tapahtui luonnollisesti, kehittyen nähtävästi itsestään nuoruuden ja välittömän luonnonomaisen mieltymyksen pohjalla. Koskaan emme puhuneet hänen kanssaan tunteista eikä liioin mistään niiden kanssa yhteydessä olevista asioista. Tavallisesti hän tuli sisään hiljaan, astuen verkalleen pöytäni luo. Istuin tällöin aina oppikirjan ääressä. Hän asetti lampun pöydälle virittämättä siihen tulta ja jäi seisomaan.
Tunsin hänen läheisyytensä ja kosketuksensa, vastustamatta niitä. Puhelimme jostain joutavanpäiväisestä, ja kuului vain polttavaa vavistusta kuvasteleva äänemme.
Väliin tunsin kuin olisi hän halunnut tulla yhä lähemmäksi, silloin aavistin vaaran uhkaavan ja lievästi vastustaen lausuin:
— Liisa?
Hän astui heti etemmäksi ja pääni yllä kajahti hiljainen ja minulle turmiota ennustava nauru.
— Voi teitä… millainen olette… voi!… puhui hän huokaillen.
Noin kului järjetön, mutta miellyttävä neljännestunti. Sen jälkeen hän ikäänkuin itse tietäen rajansa, otti pöydältä tulitikut, virittäen tulen lamppuun.