— En… Totta totisesti, en käsittänyt mitään. Kuka sitten kuiskaa?
— He tietysti… Osotin sedän ja tädin huoneisiin päin. Eivätkö he sitten ole teille kuiskailleet mitään.
— Kuinka sitten?
— Entä nuo lahjat ja ystävällisyys?
— Niin—kö… Nyt käsitän… Voi minkälainen te olette… Mitenkä minun sitten on meneteltävä?
— En tiedä. Parempi olisi, kun ette kävisi luonani… Te saatatte minulle kärsimyksiä…
— Kärsimyksiäkö? Ilmeisesti ilahtuneena kysyi Liisa.
— Sehän on hyvä!
— Mikä on hyvä. Kärsimyskö?
— Ei juuri sekään. Ette ole siis aivan välinpitämätön.