»Ja sitt hä ott toi flika otast kii ja sanos: 'Vast vaa laps, kyll se oikke ol.»
»Jaa», huutta Manta siält uunin penkilt, »ja sitt se kirkkherr pit nii nätin puhen päräs, em mää muist oikke mitä se ol, mut lapsi ja imettäji se kumminkin kovin kehus.»
»Voi, voi», sano Alma, »Manta o ymmärtäny' sen kaikk valla vääri, kirkkherr sanos simmotti juur ett laste ja imeväiste suust sää oles kiitokse valmistanu.»
Manta sanos sitt:
»Niin tais se simmottinki oll, em mää niin pitkäll asjoi muist.»
Ämänt huutta siin samas Mantall pöörän takka, ett:
»Tua' sää teeprikk, Manta, tänn ny vaa ja täll oikke muntta lai' piparkakui.»
»Kyll mää tua joka seittemät lai», meina Manta.
»Jaa», sano isänt, »Alma saaki otta' kaikke ensmäseks ja ny ota mää.»
Sitt tuleva vaa jokane ain järjestäs.