»No voi houru», sano ämänt, »ottaka ny flika vaan korppu oikken paljo.»
Sitt ku isänt huama, ett kaikk ova ottane joo, nii hän kuiska Alman korva ja sanos:
»Annas Alma tänn prakkalnestuukkis.»
»Ei mull olekkan prakkalnestuukki», sano Alma, »mutt pyhkikä mu esliinasan.»
Isänä suu o nii naurus ja hän tuinase ämänttä vähän kylkke.
»No ann esliinas sitt», sano isänt.
»Voi houru», sano ämänt sitt, »älä ann esliinatas räkästä.»
Alma sitt kuiska ämänän korva:
»Ei sill mittä väli ol, kyll mää pese see huame.»
Mutte isänt pyhikkä sihe nänätäs, vaa lavitta se levjäks pööräll. Sitt hee ruppeva molema yksis neuvois ajaman prikalt niit piparkakui sihe, ja kuhe luuleva ett siin o niin palj, ette ne kulma enä solmu sovi, nii sitt sano isänt: