»Ei suu esliinas oi nyykä muut kun korttelin pitk ku sihe mene nii vähä.»
Se knyytt tälletä sitt Alma helma ja käsketä viämän koti.
»Kiitoksi paljo», sano Alma, »mutt kenell mä se anna.»
»Ei kellä, mutt pirä ite ja syä' kaikk», sano isänt.
»Nof kova mä syän kaikk ite, mutt noi' pehmuse mä anna Matill». sanos
Alma.
»No tee ny' sitt niinkö sä ite' tykkä, mutt sun ne kumminkin kaikk ova.»
Sitt naapurin Kalle on kuljettanu' se marka isännäll, ja isänt on tälläny' se sinn' knyytti, mutte Alma tiär' siit sitt mittä.
Ny Alma kiittä sitt, otta korppknyyttis kettesäs ja sano ett:
»Lähretä ny' koti sitt jo, kosk kell on kymmene.» Ja nii he lehtevä' sitt kaikk yhres troikas.
Sitt ku he tuliva' kotti, nii Mari sanos: