»Kaks miäst ja hevost ja vähä äkki varaholli.» Juss ja Matt lähtiväkkin koht vähän kiiruman kautt tällämä hevossi reera. Sihe jäävä' sitt pia see ehtose leiki. Faar lehte kans päräs menemä:
»Yks siin kun toinenki, sano täi löylys», sano hää mennesäs, ja sitt ne' toise viara juava'tees ja lähtevä' kans pian pois. Muu' tekevä' tavalise ehtoaskares ja ne' ku varahollis ova olle, ne' tuleva' takas niin pian ku ova' tehne se Vistan tai Sirkkula reisu.
* * * * *
Sitt huamelta varha, uurevuarenpeevän, tule faar taas takas jo ja sano ett:
»Kyll tee ny ole maanne, ni ett kylje homes o. Ku mina muistan, ku mina menne vuan viimesen kerra olin tääll, niin tee meni' sillo maat, ja ny' tänä vuan ku mina tulen tänn ensmäsen kerra, niin tee nouse ylös. Jaa ei minull ol ny aikka, minun täytty mennä kirkkon kuunteleman kui munt ihmist taas o syntyny meijän pitäjäs.» Sitt hä lehte menemä.
Nii isänt tule tuppa sitt ja sano:
»Jaa kyll munki sitt täytty kirkko menn, kosk faariki men.»
»Nii oikke», sano Matt sihe, »kyll teitill ny o pare syy mennä kirkkon, kosk siäll mainitan teijänkin piän miähe alkun.»
Matt läks ny' panema hevost ette, ja Lempi viä oikke suure fälly ja viäl simmosen korja rekivaattenkin kunne annettukka joulpeevän. Lempi lavittaki see sitt nii levjäks, ett tupsu melkke maat kahnava.
Nii isänt ja ämänt läksivä ny menemä ja Mari juakse sitt taas ja pyärittele itteäs pitkin permantto sikaämpär keres ja huutta ett: