»Kyll meijänki miähill viina tuatti, mutt ei nee luvane niit maistakka, ennenku joulaatton ku saunast tuleva, kaappisas vaan paniva ja oti avamen pois», sanos joku toinen taas.
Sitt senttä see jälkke ruvettin tyähö, vaikk siin ol simmost laulu loirotust ain joukos, ei ne' kovi juaksis sentä olle. Kesktalo Mattiki sillo laulo, kaks lauluki hänell vaa ol, mutte hää laulanukka niit ku joulu erelisell viikoll. Hää ol simmonen kiltt miäs. Tämmöse ne oli häne laulus:
»Minun kultani naimaan meni
Pohjan pualeen tonne.
Otti rikkaan, jätti rakkaan,
Luuli tullens onne.
Hyvi ei mull tarjota
Ja huanot ei mull kelppa.
Ja ei ole vanhoille kurvilleka
Paljo viinavelkka.»
Ei se tyä senttä oikken tahtonu' suju. Se viina ol ain vaa miäles. Yksiki simmonen taksvärkkäri tek ittes kippjäks, ette tarvinut tyät tehr. Se ol Vanh Vilkk, 70-vuatjas, käve tyäs, misä vaan tyät sai.
Tosa enne joulu käve hän tavalisest jouluklapei talois hakkamas. Ku häne oikken tek miäl viina, sanos hää:
»Voi velikult, ann ny see verra, ette usko sammu.»
Sitt kerranki sanotti:
»Kyll suli anneta, mutt essä men tyähö sitt enä, vaa ruppe roikaloittema ja loirama, ette muukka saa tyät tehr.»
Kerra hä sai kortteli viina, jos hä mene uunin pääll ja on koko päivä hiljaksi siäll. Mutt ku hä ol ollu yhren tunni siäll uunin pääll, niin trapu rupesiva' kolisema ja hän tul tallust uunin päält alas. Sitt hä sanos: