»Voi voi, litu, menes sä tuama uunin puit.»
»Menkko Mintt.»
»Kyll Kalluki saa menn.»
»Nii, ja Jaaku ei men' sitt koska.»
»Te oles niit ainassi virsukoi, kyll mää niit ittekki saa», sanos ämänt ja toi halvoi nii ett motkatt.
»Rupp ny, Mari, sitt jo sotkuma, ei täst muute mittän tul, jolles sä nyy jo rupp. Jokos sä ole' ketes pesny?» Mari meinas sihe:
»Mitäs sill väli o, simmott entinen piikaki meinas: Saan taas ketenikin puhtaks, ku ruppen taikena sotkuma.»
»Mitä mä huali suu entisist piikoistas, mutt lait ketes puhtaks vaa», sanos ämänt. »So, pist nestuukk kupparin tavall päähäs kans.» Ny Mari ruppe sotkuma. Hän pan pytty ens maito.
»Kyll mää anna jauhoi», sano ämänt sihe sitt. »Oles vai, mää tuan tään kärityksen täält joukkon kans. Sotk hyväks ny vaa, simmoseks, ett taiken hyvin kesist lehte, sitt se o hyvä. Mää juaksen täst pirttin kattoma, kummone lait siäll o, jos siäll o olleska sauhuka.» Sitt hän tule taas ja kyssy:
»Mitä ne on kun täsä kaffekupis o?»