»Älä sää mittä simmost kuuntel», huutta Mari sihe uuni suust, »laula simmotti ett' tuuti lulla, tullus-Jussi'.»
»Fyi sentä suu», sano Lempi.
»Minne ei taakkan pikku velje nukkuma, kyll Hilma taa tulla' kiikuttama», ruikutta Minne ny. Hilma mene sitt ja kiukuttele mennesäs:
»Niist kakarist ei kans meill tul' koska loppu, joka kahre vuaren pääst niit tule uussi.» Mutt sillo hä ruppe senttä laulama heljäll äänell:
»Nätin poja nukuta
Ja univirre laula,
Itteni viären kallistan
Ja nukumme Herra rauha.»
»No ny se nukkus.» Ja Hilma mene pois ja sano:
»No menkkä ny, kakara', pois, ett se piänenki aikka pyssy hiljaa.»
Ny Hilma mene korittama sallatti. Hä riiva kuiva juusto ens sallatin pääll ja hakka munaruskost fiiniks.
»Alma saa tulla' sitt taas kirjottama, mitä hä tahto sihe sallatin pääll.»
»Juu juu, ja mä tällänkin täävuatise vuasluvu», sano Alma. Alma kirjotta sitt munaruskovaissen pikkuluskall vuasluvun tuhanen kahreksasata kahreksankymment (1880).