»Mitä sull purakall o ny taas sanottava?» meina Mari.
»Nii se johtu siit», sano Alma, »ku täi on pyytäny joulpeevä elä. Ja ku mä täs jutteli Lempin kans, ett kun toi Mari ny korjasis pääs enne joulu, ette hää joulpeevän taas täit tapasis.
»Toll Almall o sentä vähä erinomaissi tiaroi; kosk täiki ny jutellu olis?»
»No sillo vaan, ku hevonen ja lammaski», sano Alma.
»Mitäs hevone sitt o jutellu?» sanos Matt. Hää ny jo melkke muutonki ymmärs hevosten kiält.
»No hevone sanos simmotti, ett 'ku mä olen kovi märk ja on kova pakane, nii älä jät muu tuule suuhu seisoma, mutt täll vaate mu selkkäsän.' Nii ja sitt hä sano toisest viäl: 'Ku o vastmaa ja o iso kuarm, nii älä lya mu sillo.'»
Matt tul nii surulise näköseks ja sanos:
»Mutt kyll sitä hyvi vähä muisteta.»
»No mitäs lammas sitt o sanonu?» sanos Mari.
»Niin, kyll lammas juttele viäläkki», sanos Hilma, »mää ole ittekkin kuullu. Ek sä kuullu äskönki Mari, ku mä kysysi lamppailt ett kukas teitist, lamppa, kippjä o, nii yks huus joukost ett 'mää'. Ja ku mää kysysi sitt, ett mikäs sull kippjä o, nii lammas huus 'pää'.»