»Kaikk toise' kans, joka piik ja trenk», sanos Alma. »Voi, voi, mamm, saaks mä tuara' pikku veljen kans ensmäst joulutas vastaottama?» sano viäl Alma.
»No tua ny sitt», sanos taas ämänt. Alma nosta pikkuvelje vakust ylös ja sanos:
»Voi, voi, su piänt vaivast senttä, mutt sun kaltases muisto ny juur ruveta viättämä. Nähkäs, täsä o meijän perintruhtinas», sano hä Matill ja Hessull. »Mutt sitä mä toivosi, ett ku sää tään talo isänäks tules, ette sää tois viina jouluks.»
»Voi, voi, laittaka ny hyvä ristvalkkja totto», sano ämänt. »Hessu,
Hessu sää oles tottunu' pino latoma.»
Hessu mene toton tykö ja vettä tuhvan kaikk levjäks ens alt. Sitt hä latto ristin klapei kumminkin pualentoist kyynärän korkkjalt ja tällä aika kasan tuahi joukko. No kylläpäs ny tul simmone valkkja, ett silaka' seinis paistuva.
Ny löi vanh taalalainen kell kuus. Niin porstost ruppe kuuluma simmost erinomast kolina. Lapse ova' kaikk nii hilja ett tuski henkittävä ja sanova hiljaksis toisiles:
»Ny se jo tule.»
Nii ovi aukentus seljäläs juur, ja Juss tule sisäll iso' turki' pääll ja nii suur olkikahl seljäs ett tahto oven pihtpiäle felis tulla. Hä seisatta ove suuhu ja huutta kovall äänell:
»Hyvä ehtot.»
»Jumal antako, Jumal antako», kuulu joka pualelt.