Ei oma flika' saane mittä.
»Jaa», sanos Alma, »ku mää vaa eres pääse, niin piikaks mää mene, ett piika' saava joullahjoiki, mutt ei oma flika' saa mittä.»
»Em mä sentän piikaks viit mennä», sanos Lempi, »tyttäre nimiki jo maksa enemän kun piika vuatinen palkk.»
Ny isänt tule taas kamarist ja o oikke suur virskirj ja munt piänemppä kirja felis. Pöörält korjata ny pois kaikk punsi ja kaffekupi ja viärä uuninpenkill. Mutt miähe ova' kaikk ny joo simmoses hianos hipperis, ku ova omast potustaki vähä noi salapitte maistellu. Mattiki otta kaapistas simmose suure virskirja, ei hää nääkkän piänest, ku hää o nii vanh joo. Ny ruveta veissama sitt joulvirssi. Hessu komppi kans sinn' päi ja sano:
»Mun täytty kans mennä Jumala palvelema.»
»Juapo jumalanpalvelus», räiskäse Mari.
»Nii ja huara vala, ne ei merkitt mittä», sano sihe Hessu taas.
Mutt ny alkata senttä ja omill flikoill, Lempill ja Hilmall, o nii erinomasen kaunis nuatt ja ne ossava' kans.
Sitt ku o veisattu' pari kolm virtt, nii sitt isänt huutta Almat: »Tules sää, Alma, kunne sää veisat oss, lukema evankeljumi.» Ei Alma tahr viitti mennä, ku hä o vähä vihane siit ku ne ova jo nii juaksis.
»No no, älä ällittel», sano isänt vähän kovall äänell. Sitt Alma mene ja lukke oikken kovall äänell joulpeeväse evankeljumi.