»No ny o Minne vuar», sano Lempi. Sitt Minne nostetan tualill, henell on korj aneliininpunanen klännink yll ja Minne punastu ittekki iha samafäriseks, kun klännink o. Ny Minne sano:
Enkeli taivan lautui näin:
Mikt hämmättyitte täikähtäin,
Mä tuulen ilon ilmoitan
Maan kantoille nyt tulevan.
Ny viärän kirjap pois sitt.
»Jaa, kello o nyy kahreksa jo, eikös ny ruvet jo ehtolisell?» sano ämänt.
»Niin, kyll mar se simmone o», sano Lempi, »kun täytty nii aikasi nousta ylös.
»Em me viäl sentä maat men, em me ol viäl nahkakan kiärtäne», sanos
Hessu.
»Kyll simmossi sitt viäl kerkki tekemä», sanos Hilma, »ei joulaatton viäl simmossi pruukat tehr».
»Jaa, mutt ruvetas me, Mari, kannoi kiskoma», sanos Hessu taas.
»Ei mittä», räiskäs Lempi.
Mutt Hessu, ku o jo tavalise juaksis vaa, hää o Jussilt saanu ain salapitten kans, sano: