»Ei, mutt tules, Mari, vaa, nii mää pane su menemän kanttui ja karvanen pual pääll.»
Nyy ruveta sitt sentän tällämä ruakka jo pööräll, kello on pual yhreksän paikoill. Oteta hyllylt posliintalreki alas ja viätti ne ja leipäkori ja se koristettu sallatt, etikkpull, voitalrekk, lihatalrekk ja juustotalrekk pööräll. Sitt avatti uuni ovi. Siält kannetti juuriskpuuro, uunsallatti, kriiskryynloora, ku ol rusinoi joukos, ja pannkakku.
»Hessu, lissäs puit, kosk valkkja ruppe nii vähenemä», sano ämänt ny, ja Hessu laittoki samalaisen korkkjan pinon ku ennenki. Lempi otta viäl parast fatti likokaloi ja tua niit kans pööräll.
»Mihis sä, Alma, ne' sualsalssari' tälläsi, ku sä sitä sallatti koriti?» kysys Lempi.
»Ne o hyllkaapis ja pippuri kans», sanos Alma, »kyll määki ne viä.»
»Kyll tää puuroki jo hyvä o», sano Hilma, ku hän kriiskryynpuuro siin paras keitti, kun kraakus ol.
»Nii, ruvekka ny sitt vaa ehtolisell», sanos ämänt, »mää menen tota last nukuttama.»
Ny ruveta syämä. Kaikk istuva' pööräympärs. Miähe istusi' kaikk taka ja piikat trenkkie viäres. Oma flika istusi' kaikk rinnatuste. Isäntäkin tul ny tuppa syämä, vaikk hän tavalisest söi kamaris. Henell ol pikar keres ja valkone viinpottu. Hää loikatt vähä silmiläs pöörä ympärs, jos hää olsis nähny, misä se viinaviholine istus, ja sanos:
»Kyll mar meijä Almaki ny otta ruakaryypy, ett vattaki lakka vaivamast.» Mutt Alma sano sihe:
»Onpa täsä karvoi pippurei, niit mull o ennenki annettu, ku mu vattatan o vaivanu.»