Ny istus isänt toisell pual trenkkie viäre. Sitt hä rupes kaatama siit pullostas Matill ens ja sitt Jussill.
»Jaa, ei Hessutaka saa' senttä vesikorvaks jättä.»
»No antaka Marill ny kans vähä», sano Juss, »ku hene silmäs niin kovin kiiluva', ku miäl tekke.»
Isänt kaas pikarin täyne ja sano:
»Hee' saava' se yhtesest juara, Mari ja Kustaava.»
»Ei mää riivatust hual», sanos Kustaava, »äskö just hyvä kaffett joi ja em mää hyvä suutan viit haaskat.»
»Jos mää maista vähä», meinas Mari.
Ja ku Mari nost pikari huuliles, nii ei hää huamanukkan ku Hessu nost pikarin kumolas ja sanos:
»Ei karvas lapsen paha tee.»
Ja sitt se men kaikk Marin kasvoill ja klänninkill, ja Mari rupes kyäkkämä ja sanos taas »saa — », ja Hessu sanos vähä ajan takka —tan».