»Soh», sanos Lempi, ja tuinas kyynäspäälläs Marit kylkke.
Alkatti ny sitt taas rauhalisest syämä. Ku ol syäryks saattu, menivä miähe ehtotalli, flika' korjasi' pois pöörält astia ja rupesi niit pesemä. Ku he' sai astia hyllyll ja kaikk reera, menivä' piika' sänkkysäs ja trenkit taas sinn ylisänkkysäs, oma flika ja isänt ja ämänt oman kamarisas. Sitt ol rauha kaikill. Mutt Hessu kroosas permanoll olkkitten pääll. Isänt sano sitt viäl Lempill:
»Paisk ny vaikke muut ku rekivaate Hessun pääll, ette hän kylmet ittiäs siin kylmäs permanos.»
Mutt sitt ol kaks pari fällyi, ku ol vintist alas tuattu lämppymä kirkkomeno vaste. Lempi sanos:
»Ku mee voisin käänttä' toi Hessun tos, ett mee' saisi yhre fälly ali ja toise' pääll, nii sitt hää makkasis niinkun kuninkas joulun.»
»Kyll mee' se saara», sanos Mari ja tul nii ett töpsätt siält sänkystäs alas.
No sitt lavitettin toinen pari fällyi ens lavjaks permanoll ja ruvettin koittama Hessut kiirittä' sihe. Kolm flikka sitt kiärsi, Hilma kans, mutt Hessu ol niin kovi juaksis, ette hää muut sanonu' ku »äh» vaa, ku he hene sihen kiärsi. Sitt lavitettiin toinen pari fällyi sihen pääll. Alma kurkkas kamari ove ravost, — hää ol jo pairalas — ja huus ett: »Älkkä päät vaan peittäkä, sitt se tukau.»
»Jaa, nii onki», sanos Lempi ja vet vähä pään päält fällyi pois. Sitt ol reeras, mutt Alma huus viäl:
»Älkkä sammuttakka valkkjoi, joulyän pruukata antta valkkjan pala' koko yä lampus.»
»No ol' sää vai, takkjane, kyll me' see muutonkin tiärä», sanos sihe
Lempi.