»Piräs sää siin suus kii», räiskäse sihe ämänt, »es sää viäl mistän tiär, kakar sää viäl oles.»
»Järves kakari o, mutt ihmisill o lapsi», sanos Alma ja juaks ulos ovest.
Mutt vähä ajan päräst juaks Alma taas sisäll, jätt ovenki selk seljäläs. »Siin sä hyppäs niinkon katt lankas», sanos sillo ämänt, »ku sä mensis siit taas Katunpäähänkin pois jalvoist.»
»Ja eipä tiär, vaikk mä mensinki, kosk isopappa hevonenki o meijän pakall.»
»Älä siin rämä, men kiikuttaman poikka», sanos ämänt. Alma menekin kiikuttama ja laula:
»Mutt kukas sitten kiikutta?
Kyll kai kisu kiikutta.
Mikäs kisun palkka o?
Hämelinna lehmä,
Pappilan paras paistilammas,
Sian takamainen töröhammas.»
»No kiikut ny vaa, ett se ruppe nukkuma!», sano ämänt, ku Alma meina jo lopetta.
»Huis humma kirkko,
Pala jällen tätilä,
Täti leippo ison kaku,
Pane paljo voita pääll,
Kirvesvarren paksurelta,
Pääskyse muna vert.
Kuko puuron keittä,
Kana riaska lämmittä,
Pikkulintu lusikat pessee,
Harakka tallin laarii.»
Ny astu isopappa sisäll ja sanos ett:
»Hyvä huamentpualt, ny mää tuli suu taas pärä, ett isomammall o ollu nii ikävä, kunnes sää ol meill isos aikka ollu.»