»Koskas sää Mari kalaasis pirä», huutta Hessu siält permanolt olkkitte joukost, »kosk sää joullahjaks kaffett ja sokeri sais?»
»Äläs perhanat puhukka», sanos Mari, »nyy mull onki aikka poltta ne' kaffe.»
Sitt hän kiippe uunin päält prännäri ottama. OI vähä pimjä, ja ei hä näekkän, ku hä astu yhren trapun tyhjä ja sitt hän tule päistikka siält uunin päält alas. Prännär lenttä kuin kauvas Marin kerest.
»Jumalist, sano urkunist», huutta Mari sitt.
Isänt ravotta vähä kamari ove, mutt ku hä näkke, ett se oliki vaa Mari, nii ei hän puhu mittä, mutt vettä oven kiine jälle. Mari otta ny kaffetruuttis sänkylauralt, kaatta ne' prännärin kaikk.
»Älä niit py kaikki yhtaikka polt», sanos Kustaava.
»No kert vuares vaa joul o», sanos Mari, »ja senkiks mää nee' saanu ole. Huame mää kesken kaikk kylän poja' kaffell ja keitä simmost kaffett kun karhu jalkka.»
Hessu o latonu' puit ristin totton taas ett on samalaine valkkja ku joulaattonki, ja sitt Mari lyä prännäris sinn tulen keskell ja liikutta vähä sillon tällö. Mutt ei hää muistakkan katto ollenka. Sitt ruppe tulema niin paha käry. Mari ava prännäri ja siilo henen kaffes o menny' kaikk yhten kikkara.
»Saa-»
»No koetas vaan taas kiro», sanos ämänt.