»Ei sitä olekkan tääll nyy», sanos Kalle, »mutt jos mää täss ruppe sitt.» Ja nii suastuttinki.
No hän tuamitt ensmäse hirssi vetämä, toise vareksi amppuma, kolmane huutaman korstenist sulhases nime, neljänen pikki paskall, viirenen karhu koinima, kuurene harakka hyppämä, seittemäne ja kahreksane viikon peivi reknama, 9:ne, 10:ne, 11:stane ja 12:stanne rakkaure alttari pykämä, ja 13:ne istuma Aaprahamintualill, 14:nen kattoma aurinkko, kuut ja kahtoist tähte, 15:nen kattoma veite ja kaffelin tanssamist ja nii etteskesi.
Sitt alkata uus leikk. Ruveta ny' sitt vaikk ämmä vaihtama. Jokane hakke sitt pari itteläs ja mont kertta sattuki nii, ett o simmossi parei, joit ei tullakka vaihettama. Kalle lähte kysymä ensmäselt parilt:
»Annetaks yht trappi vaste?»
»Ei», vastas se.
Sitt hä mene toisen parin tykö ja kyssy samall tavall. Sitä hän tekke sitt jokasell, ei kukka vaihr yht trappi vaste. Sitä tehrä sitt nii etteskesi ja noin kymmenen trappi o sitt tavalisest viimene sako, mutt paljo siin o sentä vaihetuskaupoi tehty ennenku se kymmenen trappin kerkki. Mutt muu' taas ku o miälestäs hyvä ämmä saanu, antava hakata' ketes iha verinahall, ennenku vaahettava.
Tää leikk jätetän taas ja ruveta sormust ketkemä. Se o simmost sitt, ett kaikk istuva' penkeill ympärs permanto. Yks otta sitt sormukse ja sano:
»Ketke sormust, pirä visust, se o nii makkja nisust.»
Sitt hä jättä se sormukse jolla niist salapitte. Silt viimeselt hän kyssy:
»Sanos kellän sormus o.»