Kalle lukke ny' preivin päält:
»Neiti Saarlotta Flink, Keerlan Krapa, Halikko, Vaskjon kulma.»
Leena suu painuki vähä entistäs kiinemä ja molema jala' painuva' permanto jelle.
»Kyll tätä ny halutas kovi sisält kans katto», meinas Kalle, »mutt mahtaks see olla luvalist.»
»Luve' pääll vaa», huutava' kaikk yhrest suust.
No Kalle sitt vaa rohkase miäles, vettä preivi ulos kovertist. Kaikk istuva nyy nii hilja, niinkon kirkos. Ny' Kalle alkka lukema:
'Talolasta 25 päivä joulukuuta 1880.
Rakas Lottaseni.
Näillä muutamilla riveillä nyt aion sulle sanella ja lähestyä luoksesi, mun armas rakastettuni. Pois ompi kaikki huvitus, sinusta vaan on kaipaus, kun en tiedä ollenkaan, oletko terve ollutkaan. Ja kiitos kirjeesi edestä, jonka otin vastaan niinkuin rakkaan ja tervetulleen vieraan, jossa näin että sinä epäilet, että minä unhotan sinut, kuin niin kauvas menit, johon vastaan, että minä en unhoita Sinua, vaikka menisit Jeerusalemiin asti, sillä merien maitten rajoista ei rakkaus mitään tiedä. Hän pohjan kylmän majoista, kaukaisiin maihin rientää. Vieläpä sanoit kuuleväsi, että minä rakastelen tuota meidän uutta piikaa Leenaa nimittäin.'
»Puh», sano Leena ny ja nosta vesikastrullin pois, ku hä siin keittä teevett.