— No, vaikka se!
Hilppaa ei enää nukuttanut reessä eikä hän pysynyt edes entisessä olopaikassaan, vaan kohottautui siitä ylös. Ilma rupesi tosiaankin valkenemaan huomattavasti ja selvää päivänkajoa jo näki edessä olevien salojen takaa, salojen, jotka siihen aukeaman alkurajalle noustua näyttäytyivät hyvin laajasiintoisilta. Samalla siinä elpyvässä kajossa ilmestyi esiin aukeaman vasemmalta sivulta, korven rannasta, suurehko, vanha talorykelmä, jota kiertelivät kinokset, mutta joka kuitenkin nousi selvästi ja voittoisasti ympäristöstään katsojan silmään. Katot olivat jyrkkiä, savupiiput pyöreitä, koko rykelmä ihmeellisesti yhdessä kasassa ja samalla pisti silmään ikkunoiden pienuus — kaikki seikkoja, jotka ihmeellisesti sattuivat yhteen enon kertomusten kera.
— Voi, voi, siinä se on! Ajappas, Jykki, nopeammin hevostasi!
Ptpruu, ptpruu! huudahteli Jykki hevoselleen ja reki pysähtyi. Eno veteli huurteita parrastaan ja kulmakarvoistaan ja Hilppa koetti kaikin tavoin vääntäytyä syvästä olopaikastaan ja korkeiden laitojen takaa.
Siinä se oli se talo!
Satulinna!
Juuri niinkuin eno oli kertonut, näytti kaikki olevan, mutta sittenkin se tuntui oudolta ja ihmeelliseltä. Seinätkin jo! Niin paksuhirsiset, ja nuo hirret olivat aivan pyöreät! Salvamet pitkiä… Ikkunat niin mukavan neliskulmaisia ja jos nyt ei aivan kissanaukon kokoisia, niin ei paljoa suurempiakaan. Mutta niissäkin kuitenkin vielä ruutuja, vieläpä niin lukuisia! Ja miten korkealla nuo pienet valoaukot! Entä räystäät? Hilpan sylen pituisia ainakin, elleivät aikamiehen! Ja mitkä mukavat puukourat niiden reunapuita pitämässä. Tässä taas tämä eteinen, porraslaitos, — sellainen katettu sola, loivasti nouseva, seinän viereen sovitettu! Ja katso vaan: kaikki yhden katon alla… kaikki rakennukset! Ainoastaan tuossa, — oliko se vilja-aitta vai mikä? Ja tuolla: riihi, sauna!
Sisään!
Niin komensi eno ja sinne lähdettiin nousemaan. Tuota omituista umpinaista solaa myöten noustiin, joka oli seinän viereen rakennettu, ja kun sen yläpäähän päästiin, niin siellä oli seinässä ei kovin korkea, aivan neliskulmainen ovi, jykevä, honkalaudoista tehty, ja siinä riippui suuri rautarengas.
— Mitäs tuolla renkaalla tehdään? kysyi Hilppa.