Poikain kiistellessä rannalla ukko nosti hiljaa onkensa ja ankkurinsa pois vedestä ja lähti salakähmää soutelemaan pois rannalta, lammin keskikohdalle päin. Siihen jäivät pojat noloina ja olivat nyt yhtä äänettömiä kuin äsken olivat melunneet ja kovaa kiistaa pitäneet.
6. Runo kesästä.
Ken ei muistais kesää, räystään pikkupesää, ken ei auvojaan ikiarmaitaan?
Ken ei kanssa tuulen —
joka mies, niin luulen —
juossut kilpaa ois
poikki nurmen pois?
Ken ei valkosantaan
rakkaasen ois rantaan
riemuin rientänyt,
uimaan entänyt?
Uimasta kun tultiin
viileet, raikkaat oltiin,
laivat laskettiin
kaukomaille, niin.
Kun nuo mahlat juoksi,
suurten koivuin luoksi
metsään riennettiin,
mahlat ahmattiin.
Siitä kaskimaille
noille noekkaille
maita raatamaan,
paloks saattamaan!
Ah, jo nurmimaalle
tuolle tuoksukkaalle
heinäväen luo,
tuohan tuuma, tuo!
Tulee helle hyvä,
onpa joki syvä
siinä — siihen vaan
uida polskimaan!