Vetelen verkkoja, lankoja laitan, konnia koukkuhun pyydän, kiusantekijät kahdeksi taitan, syylliset suuhuni syydän.
Muurahaisten laulu.
Ahkeruus, ahkeruus, siinä ilo pienten, ilo mutkat matkustaa, kiertää ympär nienten; ennen virsta väärää, kun vain raataa, häärää, kuin työttä tavotella matkan määrää
Onpa eessä elämä, mik' ei laiskaa siedä, täytyy yötä päivää vain kortta pesään viedä, vaan on sitten pesä meillä joka kesä, on niinkuin linna korkee kuninkaitten!
Hongan laulu.
Minne, kunne sun, lapsonen, kulkusi lie, sinne, tänne tai tuonne sen vienevi tie, kotikunnaissa kun vain juuresi on, minun laillani honka oot horjumaton!
8. Aarteen etsintä.
Isoäiti kertoi istuttaessa isonpellon harjalla suuren kiven juurella:
— Näinikään tässä istuin, oli yhtä tyyni ja lämmin kesäilta kuin nyt, järvi lepäili tuossa yhtä liikahtamattomana, kaikki oli hiljennyt kylässä, yö jo laskeutui lauhana ja leppoisena kuin mikäkin pehmeä verho kaiken ylle. Silloin yhtäkkiä tuolta järven takaisen vaaran rinteeltä alkoi nousta maasta kaita vaaleanvihertävä tuli, ensin lyhyempänä, sitten pitempänä ja pitempänä, kunnes jo ylettyi puiden puoliväliin. Se paloi niin hiljaa, liekahdellen ja välistä kuin katkeillen keskeltä… Arvasin heti, että se oli aarretuli — sillä olihan juhannusyö, jolloin ne tavallisesti palavat —, ja jos olisin silloin lähtenyt yksin, hiljaisesti, kellekään mitään virkkamatta soutamaan veneellä järven toiselle puolen, niin olisin varmasti saanut sen alla olevat rikkaudet käsiini. Mutta minäpä, hupsu — lienenkö säikähtänyt vai mitä? — menin tupaan ja siellä kerroin kaikille asian. Kun sitten tulimme yhdessä tänne tulta uudestaan katsomaan, niin oli se jo poissa ja turhaan myös teimme matkan järven taakse; emme löytäneet enää sitä, emme sen paikkaakaan. Ne näet, aarteet, eivät antaudu muuta kuin yhdelle, tai sille, jolle näyttäytyvät, ja pitäisi niistä oikeata myöten nähdä vielä unikin, oikein hyvä ja selkeä uni, sellainen, jossa tarkoin ilmoitetaan niiden paikka ja ne ehdot, joiden täytettyä ne voidaan saada — jos ne sellaiset ehdot asettavat. Ainakin on tuli nähtävä ja sitten lähdettävä kaikessa hiljaisuudessa ja varovaisuudessa hakemaan.
— Eikö niitä ole muualla kuin tuolla Viljakkavaaran kupeella? kysyi silmät intoa täynnä Pyntys, joka kaikkeen ensimmäisenä kerkisi.