Mutta silloin kettu yht'äkkiä kapsahtaa suden selkään ja kiipeää sitä myöten ylös kuopan reunalle ja sanoo sudelle pilkaten: tule sinäkin! Mutta mitenkä se susi pääsee, hänen täytyy vain kuunnella pilkkaa.
Mutta juohtuupa siitä hänellekin sukkela temppu mieleen ja hän päättää panna sen toimeen. Laskeutuu hän siitä kuopan pohjaan ja lausuu sieltä nöyrästi ketulle:
— Kuulehan, kuomaseni, kun sinä nyt siellä kuopan reunalla näet hyvin päivän nousun niin istuudupas siihen kuopan reunalle ja ilmota minulle, joko se todella nousee. Olisi niin hyvä saada se tieto tänne yksinäisen olon iloksi.
Kettu, joka ei hoksaa mitään pahaa tästä pyynnöstä, täyttää sen. Käännähtää kuopan reunalla, istuutuu siihen ja rupeaa päivään päin katsomaan. Mutta silloin hänen häntänsä putoaa kuopan seinää vasten riippumaan ja susi, joka on vuottanut tätä, kohoaa uudestaan kuopan seinää vasten, tempaa hännän käpäliinsä ja vetäisee ketun tästä alas kuoppaan. Siellä hän tälle sangen nolostuneelle kumppanilleen lausuu ylen yksivakaisesta:
— Ikävä täällä, veikkoseni, on yksin olla!
2.
Vaan ikävä siellä kuopassa on kaksinkin olla. Siitä taas hyviksi ystäviksi ja neuvottelemaan, miten sieltä päästäisiin pois.
Sanoo vihdoin kettu:
— Nyt, veikkoseni, teemme näin. Nyt olemme täällä kärsivällisesti sinnes, kunnes tulee mies tätä hautaa katsomaan, — tulee, sillä tämä on, veliseni, hukanhauta. Silloin, kun kuulemme hänen askeleensa kuopan ulkopuolelta, heittäydymme molemmat kuoliaiksi tänne kuopan pohjalle, ja mies tulee kuopan reunalle. Tulee, kumartuu näkee: Täällä hukka ja repo sorkat suorina, kuolleina. Sanoo: no tämä hyvä, siellä hukka ja repo sorkat suorina. Pitää mennä pakanat nostamaan ylös. Sanoo, ja tulee tänne kuopan pohjalle. Täällä puhelee vielä jotakin itsekseen ja sitten viskaa minut kuopan reunalle. Nyt olen minä pelastunut ja minä viiletän metsään. Mutta kun hän sitten kumartuu sinua nostamaan, asettuu kyrmyyn näinikään, niin silloin sinä äkkiä kavahda ylös ja kapsahda hänen selkäänsä ja potkastaudu siitä ylös kuopan reunalle. Niin me molemmat täältä pelastumme!
No niin tehdäänkin. Mies tulee kuopan reunalle, huomaa kuopassa kuoliaat, laskee kuoppaan, puhelee jotakin itsekseen ja viskaa ketun pois ja sitten kumartuu nostamaan sutta. Mutta silloin susi kavahtaa äkkiä miehen selkään ja pökäsee sitä myöten pois kuopasta. Niin pelastuivat susi ja kettu pahasta hukanhaudasta, ja siitä on susi ikikiitollinen ketulle, vaikka tämä tekeekin hänelle alituiseen pahoja kolttosia.